Pori Open 2009

Lauantaiaamu alkoi hienosti, ensimmäiset raportit Kallon satamasta tulivat puhelimitse jo ennen kello yhdeksää, tuulee. Katselimme Forssan kohdalla tehtaan piippuja ja savu nousi suoraan piipusta ylös, ei paljon lupaillut.
Mutta kun BSF:lle päästiin ja aaltojen kohina rannassa kilpaili auringon kanssa suosiostaan, mielikin koheni. Radalle oli lähdössä reikä vitosten kanssa myös Viklat, joten ehkä lautakunnan päätös 2h lykkäyksestä oli oikea. Tosin femmailijat suunnittelivat jo treenejä. Tuuli tippuikin parin tunnin aikana vähän ja uusi tunnin lykky ammuttiin rannassa. Tuntia myöhemmin keli oli jo todella tippunut,

Polish Championships 2009

Puolan mestaruuskisat käytiin Gdyniassa, Gdanskin lahdella. Veneilykeskus on hienosti aivan kaupungin sydämessä: paljon ihmisiä, veneilijöitä, junnupurjehtijoita (varmaan 50 Nivea-optaria, hauskan näköisiä sinisine purjeineen). Perjantai kevyessä kelissä, tankilla istuskelua ja auringosta naatiskelua. Lauantai vähän parempi – ajettiin neljä kisaa ja välillä jo vähän reikattiinkin. Sunnuntai vielä vähän parempi, välillä jo 7 m. Lämmintä koko ajan!

Tom Böjland Tanskasta on aivan liekeissä. Hän purjehtii nyt todella varman oloisesti ja hallitsee taktiikan. Hän voitti kaikki lähdöt näytöstyyliin. No, oltiin me sentään yhdessä kisassa hänen edellään puoleen väliin asti.

Suomenmestareiden viesti

505 SM

Suomen 505-kesän kliimaksi, eli SM-kilpailut, purjehdittiin pitkästä aikaa järviolosuhteissa Tampereen Näsijärvellä. Ikinuori ”five-oh” todisti jälleen elinvoimaisuutensa 22 veneen fleetillä, jota pönkittämään saapui myös kaksi ulkomaalaista venekuntaa. Vaikka ennusteet ennen viikonloppua olivat tuulettomat, saatiin kasaan silti viisi lähtöä mukavassa trapetsikelissä.

Perjantain ”mittaukset” sujuivat nepa-kipparin mittapuun mukaan varsin mallikkaasti – niitä ei siis ollut. Ehkä parempi niin, sillä muuten lähtöjä olisi tuskin saatu ajettua ajallaan. Ensimmäinen startti purjehdittiin mukavassa keskituulessa, ja Nässyn kuuluisa lohikäärme-choppikin alkoi lupaavasti virittyä.

Finnish Nationals

Just to give an update for the possible Polish, Swedish & German teams that might be participating in our Nationals 7.-9.8.2009. All relevant info is found here

http://www.vene71.fi/kevytvenesm09/

but deep-encrypted in Finnish, so if you are coming, please contact us by e-mailing raceofficer2006 (at) int505.fi and we handle your registrations, practicalities and translate the info you need.

Sama härmäksi yllä olevasta osoitteesta löytyy SM kisojen informaatio–kaikki mukaan!

 

Sampsa

R3 / Helsinki

Hesan regatta lauantai

Lähdimme Tampereelta aamutuimaan aurinkoisessa ja erittäin lämpöisessä säässä kohti Helsinkiä. Hyvinkään kohdalla meni pilveen ja satoi muutaman tipan. Tämä ei meidän fiilistämme latistanut ja päivän ekaan starttiin saatiin huonon lähdön jälkeen hyvä meno päälle ja pyrkimys oikealle Melkin tapaan antoi paikan ykkösenä ekalla ylämerkillä. Ottomatti ja KiraMatti tiukasti kannassa. Heidän joutuessa keskenään nostelukisaan, laskettelimme alas rauhassa ja saimme sen verran kaulaa, ettei kukaan peittänyt. Homma alkoi olla siinä ekan lähdön osalta.

Toiseen lähtöön tuuli nousi jo hieman.

EM-kisojen loppuraportti

Perjantain purjehdukset peruttiin liian kovan tuulen ja aallokon takia, mutta lauantaina päästiin tykittelemään tosissaan. Pirteä 10-16 m/s tuuli otti miehistöistä ja veneistä kaiken ilon irti ja myös kotiväelle kilpailu tarjoiltiin livenä netistä GPS-seurannan avulla.

Avain kohtuullisiin sijoituksiin oli pitää veneen masto taivasta kohti. Välillä meri nimittäin näytti taistelutantereelta, kun voimistuva keli heitti venekuntia ylösalaisin pitkin rata-aluetta. Meri ei säälinyt edes Eurocupin voittajavenekuntaa Findel/Telleniä, joka löytyi alamerkin läheisyydestä köli ylöspäin. Tarina kertoo, että PB-purjeilla ajanut Findel oli vastannut Ian Pinnelin uteluihin kaatumisensa syyksi huonot purjeet…

Lauantain ensimmäisessä lähdössä Tumppi&Hamppi paineli kovasta kelistä innostuneena suomifleetin kärjessä sijoilla 25-30,