Kansainvälinen

/Kansainvälinen

505 MM 2021

Tämän vuoden MM-kilpailut purjehditaan 26.10.-5.11. loistavilla purjehdusvesillä Bermudalla. Mikä sen parempaa kuin paeta pimeää syksyä Bermudan auringon alle ja ajaa reilu viikko loistavia startteja kymmenien muiden fivejen kanssa!

Tutustu tarkemmin alueeseen ja kisoihin täältä!

Täältä löytyy puolestaan mm. kilpailukutsu, ilmoittautuneet venekunnat sekä ilmoittautumisohjeet.

MM-regatassa Gdyniassa seitsemän suomalaista venekuntaa

Kauden kohokohta purjehdittiin Puolassa heinäkuun loppupuolella. 127 venekuntaa 13 maasta kokoontui Gdynian lämpöön kisaamaan maailmanmestaruudesta. Suomesta paikalla oli seitsemän venekuntaa, sijoittuen lopputuloksissa sijoille 32, 35, 54, 66, 92, 95 ja 99. Erittäin onnistuneet kisat, hyvät kisajärjestelyt, hyvät puitteet, hyvää porukkaa. Allekirjoittaneella venekunnalla selkeä tasonnosto edelliseen MM-regattaan. Taas löytyi uusia vaihteita, ja gastilta hienoa suorittamista ja venymistä. Parasta antia taisi olla viimeisen päivän ensimmäisen kisan sija 5.

Suomalaisvenekunnat suuntasivat Puolaan eri teitä, suurin osa taivaltaen Via Balticaa pitkin. Osalle Gdynian hoteliitarjonta ei selvästikään tyydyttänyt,

Kansainvälisen liiton vuosikokous Gdyniassa

Jokainen kynnelle kykenevä Puolan Gdyniaan osallistumaan vuosikokoukseen!

Notice is hereby given that the 2018 Annual General Meeting of the Association will be held at 09:30 hrs, Thursday 26th July at the Marina, Gdynia, Poland

PRELIMINARY AGENDA

  1.  Apologies
  2. Approval of Minutes of 2017 AGM
  3.  President’s Report
  4. Secretary’s Report
  5. Treasurer’s Report
  6. Appointment of Auditor
  7. Report from International Rules Committee
  8. Election of Officers
    Election of International President
    Election of International Vice President
  9. Rule Changes
  10. World Championship 2019 – Fremantle,

Puolan MM-2018 ilmoittautuminen avattu

Ilmoittautuminen ensi kesän suurimpaan fivejuhlaan on nyt käynnissä. Hoida muodollisuudet kuntoon mahdollisimman pian, sillä osallistumismaksu nousee mitä kauemmin vitkuttelet! Ennakkospekulointien perusteella Suomen fliitissä tulee purjehtimaan ainakin kuusi venettä. Radalle mahtuu enemmänkin – puhalla pölyt jollapöksyistä ja hyppää kyytiin.

Tässä puolalaisten ystäviemme viesti:

Dear 505 sailors and friends, 
The Notice of Race  for the 5O5 World Championships 2018 taking place in Gdynia, Poland, from 18th to 27th July  2018 has been posted.

EM-kisaraportti Warnemündestä 2017

2017 505 EM-kilpailut purjehdittiin 6.-9.7. Saksassa, Warnemündessä osana Warnemünder Woche -megatapahtumaa. Suomalaisista oli mukana vain meidän, alltså Jukan ja Antin, venekunta. Ruotsalaisille kisat olivat kivasti vain lyhyen lauttamatkan päässä, joten he osallistuivat 10 tiimillä. Mukana oli venekuntia myös Euroopan ulkopuolelta Etelä-Afrikasta, Yhdysvalloista ja Australiasta asti, joten kovinkaan paljoa kilpailut eivät MM-karkeloista eronneet.

Olimme odottaneet näitä kisoja hieman tavallista enemmän, sillä olihan Ian Pinnell luvannut toimittaa Jukalle uuden lelun juuri Warnemündeen. Lelulla tarkoitan tietysti uudenkarheaa Ovingtonia FIN-9193:a – kisojen aikaan maailman uusinta 505-venettä.

The 505 Nordics trophy travels to Denmark, again

The last day of racing brought no change to the top of the leaderboard as Jan and Jakob continued their convincing light air performance. The only blemish in their somewhat boring line of firsts was seen in the penultimate start when they let four boats slip ahead. Behind the Danes, the battle was raging between Rosén/Stenger, Pinnell/Tellen, and Nieminen/Salonen. However, it turned in the favour of Finns when both the Swedish-German and British-German team had to score DNS from the last two starts in order to catch their planes and ferries back home – the starts were postponed in the morning while waiting for the sea breeze.

Saugmann/Karbo tighten their grip on the trophy

The medium easterlies suited well to the Danish team who scored four new firsts on Saturday. Soon they are faced with a dilemma – which one of those they would discard? Behind them, the usual suspects Rosén/Stenger and Pinnell/Tellen kept themselves on the other podium places, although the best Finnish team Nieminen/Salonen are only one point behind the British sailmaker and Worlds winner. See the results.

Jan Saugmann 505

Photo by Sailpix.