SM TAMPERE
Ensimmäiset 505 SM kilpailumme on purjehdittu, eikä olisi kyllä kisat voineet paremmin mennä kun kultamitalit kaulassa lähdimme kotiin. Mutta mistä kaikki alkoi? Miten kaksi nepatyttöä joilla yhteispainoa on ainakin 45 kiloa liian vähän ja 505 kokemusta kaksista tiistaikisoista, päätyivät Tampereelle, 200 kilometrin päähän omista kotivesistä, 37 miehen ja yhden naisen kanssa samaan fleettiin kilpailemaan 505-luokan SM mitaleista?
Kiitos kuuluu Hampille ja Tumpille jotka jo viime vuonna bongasivat yksinäisen, mutta hyvää vauhtia kulkevan nepan, HSK:n tiistaikisoista. Meitä rohkaistiin kokeilemaan nepan isoveljeä ettei yksin tarvitsisi enää rataa kiertää, ja suunnitelmista tuli tänä vuonna totta kun päätimme tiistis kokeilujen jälkeen lähteä treenimielessä mukaan 505 SM-kisoihin. Mukaan tuleminen kävikin erittäin kivuttomasti , veneet kun ovat hyvin samankaltaiset ja kisakalustoksikin meille heti löytyi Eikan ja Junnun viime vuoden hopeavene, kiitos siitä!
Tampereelle lähdettiinkin sitten perjantaina aamuvarhaisella, mutta kun paikalle saavuttiin huomattiin että sitä olisi hyvin voinut vielä jäädä pariksi tunniksi kotiin nukkumaan kun järvi kiilteli peilityynenä. Koko päivän olosuhteet näyttivätkin erittäin huonoilta, mutta viiden aikaan iltapäivästä päästiin kuitenkin vielä lähtemään vesille ja yksi lähtö saatiin hyvin kevyissä tuulissa ajettua loppuun. Meille, ja ehkäpä muutamalle muullekin, tuli pienenä yllätyksenä että pystyimme nappaamaan lähtövoiton, ja sitä sitten rannassa pähkäiltiin että kuinka suuri merkitys sillä painolla oikeen on. Täytyy myöntää ettei keveydestä varmaan ainakaan haittaa ollut, mutta puolustukseksi täytyy myös mainita ettei ne shiftitkään tainneet ihan väärin mennä ja kakkosena maaliin tulikin sitten vähän raskaammassa sarjassa painiva venekunta. Taisi joku jossain vaiheessa heiltä kysyäkin että eikö fivessäkin gastin kuuluisi olla kipparia isompi, en sitten tiedä mihin tällä viitattiin…
Lauantaipäiväkin näytti aluksi huonolta ja eräät henkilöt ehtivät jo hirvilimua nauttimaan. Vesille päästiin kuitenkin edelliseen päivään verrattuna aikaisemmin mutta ehkä hirvilimun ystävien onneksi pari ensimmäistä tuntia meni vielä tuulta odotellessa. Loppujen lopuksi saatiin kaksi lähtöä sinä päivänä ajettua, shiftejä, jännitystä ja tiukkoja tilanteita riitti, ja päivän saldoksi ajettiin sijat 1 ja 3.
Lauantai-ilta meni mukavasti kun porukalla käytiin syömässä ja tutustumassa vähän Tampereen viikonloppuiltaan, ja samalla tuli kuultua tarinoita siitä mitä kaikkea sitä on five porukka kokenut ja nähnyt Suomessa ja maailmalla. Vauhtiseminaarin historia ja itse käsitys tuli illan aikana erittäin tutuksi ja tämän lisäksi fiven huippuominaisuudet niin sanotussa heavy kelissä eivät jääneet epäselviksi.
Sunnuntaina pääsimmekin sitten kokeilemaan omaa heavy keliämme, kun tuulta oli 5 m/s joka tarkoitti meidän osaltamme täyttä trapetsi ja hengauskeliä. Ehkä reippaampi tuuli sai aikaan että kilpailu tasoittui entisestään, vai olikohan sitten vauhtiseminaarista ollut joillekin hyötyä kuka tietää, joka tapauksessa oli kilpailu selkeästi ainakin meille tiukempaa kuin edellisenä kahtena päivänä. Saimme pitää kynsin ja hampain kärkisijoituksestamme kiinni ja onnistuimme huonojen alkujen jälkeen nousemaan lähdöissä kärjen tuntumaan. Jännittynyt ilmapiiri keveni ja hymy nousi taas huulille kun Tumppi ja Hamppi toivat meille ennen viimeistä lähtöä keltaisen ruusun. Oli kyllä ensimmäinen kerta kun kukaan on ruusun antanut meille vesillä ja se koristikin sitten venettä mastolla viimeisen lähdön ajan! Viimeinen lähtö olikin oikea jännitysnäytelmä kun ensimmäinen merkki kierrettiin viimeisellä sijalla ylämerkki-sähläyksen takia. Ehkä ruusukin toi onnea kun pystymme kipuamaan lähdön aikana ylöspäin ja olimme lopulta maalissa toisena. Lopullinen sijoitus varmistui kuitenkin vasta rannassa, mutta sitten olikin fiilis mitä korkeimmalla!
Palkinnot ja märät vaatteet tulivat kotiin viemisiksi, kun meidät perinteisesti palkintojen jaon jälkeen heitettiin järveen. Palkintoihin jääkin sitten merkintä R. Lindqvististä ja A. Takalasta, saavat miehet päättää kertovatko tarinoita Roopesta ja Antista vai Rosasta ja Anninasta vuoden 2012 Suomen mestareina. Joka tapauksessa oli hieno kokemus ja hieno viikonloppu ja ehkäpä tulemme taas seuraavina vuosina näyttämään muille mistä on nepatytöt tehty…
Loppuun vielä iso kiitos koko 505 porukalle avusta, kannustuksesta ja mahtavasta yhteishengestä! Erityskiitos kuuluu vielä Juhalle ja Hannulle kyydityksistä ja kaikesta muusta! Nähdään tiistiksissä!
T: Rosa ja Anniina
No comments yet.