Koivusaaren Syysregatta, 9.-10.10
——————————————————————————–
PELKKÄÄ PLAANIA………..
Voi teitä kanssapurjehtijat, jotka että maanitteluista huolimatta ilmaantuneet Syys-Björkkaan. Ette osaa edes kuvitella mistä jäitte tällä kertaa paitsi.
NJK:n ammattimainen järjestelykomitea laittoi Lauttasaaren länsipuolelle tiukkakaarteisen radan pystyyn ja hoiti koko viikonlopun kisajärjestelyt mallikkaasti, mutta ei siinä vielä kaikki. Se tuuli…. pohjoisesta pitkälti yli 10 m/s ja lämpötila pitkälti alle 10 celsiusta. Molempina aamuina rannassa iski jo ajatus hakeutua ammatti auttajan pakeille kun pipopäiset Fiveilijät kahdeksaan venekuntaan ilmaantuivat kohmettamaan sormiaan veneiden laitossa. Vaan kun vesille päästiin niin tuo pohjoisesta yli Lauttasaaren puhaltanut keli antoi edellytykset juuri sille kelille mihin Five on OIKEASTI tehty…… Mega-plaanaamaan.
Lauantaina startattiin ensimmäiseen suhailuun klo 12.00 ja nopea kolmio-makkara rata suoritettiin reilussa puolessa tunnissa. Parhaiten tuulet haistoi ensimmäisessä lähdössä Sampsa-Antti jotka ottivat ohjat heti lähdössä ja kärkiveneenä pääsivät valitsemaan shifti-vendat mielensä mukaan ja karkasivat jo hyvissä ajoin muulta porukalta karkuun. Seuraavina peesailivat OttoMatti ja Jari-Tuomas sekä Henkka-Tommy jotka puolustivat kunniakkaasti muunmaan-fleetin mainetta. Samalla radalla purjehtivat myös 29’er, Nepparit, Laserit ja pikkuiset E-jollat mutta lautakunta oli mainiosti ennakoinut veneiden vauhtierot ja ei-plaanaavat veneet kiersivät rataa lyhyemmän kaavan mukaan, joten tauko lähtöjen välillä jäi vain varttitunnin mittaiseksi. Hyvä niin. Ei päässyt kylmä kangistamaan tai kohme kolkuttamaan.
Siis toiseen lähtöön ja menoksi. Sama puuskainen pohjoistuuli jatkui ja Fivet kaahailivat täyttä trapetsi-plaania. Haasteeksi tuli muutamille venekunnille tosin vanha kunnon ”tee-pussi” syndrooma kryssillä kun se odotettu puuska tulikin 15 astetta vastaan ja vene kaatui päälle ennen kuin gasti ehti sanoa pahaa sanaa pinnamiehestäkään. Toisen lähdön vei hieman hitaammin kisafiilikseen lämmennyt OttoMatti Sampsa-Antin seuratessa vanavedessä.
Sunnuntaina keli senkun parani. Jo radalle purjehdittaessa Lauttasaaren selällä saivat muutamat venekunnat ajatuksen tehdä jiipin pohjan kautta kerien (hassu tapa sinällään….). Tuuli oli edellistäkin päivää kovempaa (JEEEEEEEEES ! kirj. huom. ) ja vauhtinarut reikki-asentoon nykimällä OttoMatti plaanasi muilta karkuun päivän molemmissa lähdöissä. Pohjoistuuli teki toisaaalta kerrassaan mahtavia plaani-puuskia ja toisaalta haasteellisia shiftejä pitkin rataa. Selväksi tuli että laitoja ei kannattanut kolkutella vaan 10-20 shiftejä piti ottaa ahkerasti ja tässä hyvä vendarutiini oli avain asemassa. Toisaalta useimmissa Fiveissä taidettiin A. Kiven päivän kunniaksi liputtaa isoa kryssi-puuskissa oikein urakalla, vaan tuohan vain lisäsi kärkiveneen etumatkaa kun uunituoreilla, pakasta otetuilla North Sailsin Kryssi-Kevlareilla kun ei tarvinnut isoakaan liputtaa vaan puuskat muutettiin suoraan lisävauhdiksi. Seuraavista sijoista Sampsa – Antti kuittasi tasaisuudella kakkospystit mutta kolmosesta käytiin tiukka sekuntitaisto aina viimeisen lähdön lenssimaaliin asiti. Aallonmitalla kolmossijan kuittasi Henkka-Tommy vierailevan fleetin kunniaksi ja Jari-Tuomas jätettiin tällä kertaa neljänneksi. Positiivista oli myös nähdä Happonen J:n kanssa sunnuntaina radalla parin kierroksen verran tuntumaa hakenut Laser ässä Thomas Hacklin…. siitä se kipinä on muillakin lähtenyt.
Syys-Björkkä kilpailuna puolustaa ehdottomasti paikkaansa jo erinomaisten järjestelyjen vuoksi, mutta myös siksi että tällaisia mahti-kelejä saadaan syksyisin suuremmalla todennäköisyydellä kuin jokapoikien kesä-kisoissa. Sääli että järvipurjehtijoita ei näkynyt tällä kertaa linjalla sillä kisa kävi myös erinomaisesta manööveri-treenistä haastavien olosuhteidensa takia. Vaan tästä on hyvä jatkaa syksyn treeniputkea ja valmistautua tulevan kesän kisarumbaan.
Jäiden tuloa odotellessa, OttoMatti
No comments yet.