Pilvetön taivas ja navakka tuuli yhdessä ASS:n kisajärjestelyjen
ja 12:n menohaluisen fiven kanssa teki lauantaista jälleen
hienon purjehduspäivän. Eka startti tarjosi heti paljon,
jos oli hereillä: Lipun päästä mahtui lähtemään
vaikka paaralla ja muuten ei oikein linjan yli tainnut päästäkään.
Erot pysyivät koko regatan ajan pieninä ja tuuli vaihtelevana
mutta koska rata oli lyhyt myös starttien merkitys oli tärkeä.
Ekassa lähdössä JariTuomas oli yhtä pitelemätön
kuin Naantalissakin ja lähes samanlaisissa olosuhteissa myös
ajotekniikka oli yhtä hyvän näköistä.
Toisessa lähdössä peräsinhela petti JariTuomaksen
– taas – ja parhaimmassa plaanissa. Vene takaisin
pystyyn, isopurje alas ja nilkuttaen valmistautumaan seuraavaan
päivään... Nopeimmin oikeat kääntömerkit
löysi HyySalonen. Muillekin alkoi selvitä se, että
kisa oli runsaassa puolessa tunnissa ohi ja kahta samaa legiä
ei ratatyypistä johtuen ajettu yhden lähdön aikana.
Päivän kolmannen ja viimeisen lähdön vei koko
alkukauden kovassa vauhdissa olleet Jussi Heikonen ja Juha Happonen.
Sunnuntaiaamuna oli tuuli keventynyt edellispäivästä
ja taivas pilvessä. Vaihtelevassa keskituulessa päästiin
jälleen aikataulun mukaisesti kisaan. Heti startissa piti
taas ottaa paikkansa ja lähtöpaukun jälkeen oli
tällä kertaa yksittäisiä varaslähtijöitä.
HemppaTommy ei taaskaan ollut omasta mielestään yli
mutta kun sekä HyySalonen että JussiJuha palasivat ”ykkös
ja kakkosruuduista” ja samalla koko muu fleetti oli selvästi
takana, tuli paha epäilys... Hetken kun vielä mietin
meidän hyvää asemaa, palaaminen alkoi jo tuntua
luovuttamiselta. Hyvät lähtöasetelmat ja venevauhti,
kerrankin, sekä onnistuneet manööverit riittivät
HemppaTommyn kärkisijaan vielä maalisuoran alkaessa.
Silloin voi kai vaan toivoa parasta ja pelätä pahinta.
Hyvin kävi, paukku tuli ja regatassa oli taas uusi lähtövoittaja.
Sunnuntain toisessa lähdössä alkoi heikkohermoisilla
jo regatan kokonaispisteiden laskenta ja se näkyi radalla.
Tuulen edelleen keventyessä ei vendoissa enää hävinnyt
paljoa, jos oli tarkkana. Toisen lähdön kärkiveneet
taistelivat myös regatan kärkisijoista ja kisaaminen
asemasta fleettiin ja varsinkin toisiinsa nähden alkoi jo
startista vaikka olosuhteet suosivat aivan muunlaista taktiikkaa.
HyySalonen oli nopein ja otti ainoana veneenä regatassa kaksi
lähtövoittoa. Kiitos jälleen ristiin menneiden
sijoitusten paljon oli vielä kisassa avoinna.
Viimeinen lähtö ratkaisi regatan voiton. Ajoittain
tuskastuttavan kevyeksi hiipunut tuuli lisäsi hampaiden kiristystä
ja sai asetelman näyttämään entistä haastavammalta.
HemppaTommy otti ainoan selvästi huonon starttinsa viimeisessä
ja ratkaisevassa lähdössä, ei yltänyt kuudetta
sijaa korkeammalle ja saattoi vain seurata tilannetta kynsiään
pureskellen. HyySaloselle sijoitus neljän joukkoon olisi
näin riittänyt voittoon mutta ei mennyt odotusten mukaan
heidänkään startti ja avausosuus. Pahin vastustaja
oli kyllä heti selän takana mutta seitsemän venettä
oli edessäkin. HyySalosen tasainen ja tarkka ajo toi neljännen
ja ehdottomasti tavoiteltavan sijan pari kertaa jo veneenmitan
päähän mutta ei sen lähemmäksi –
ei väkisin eikä väsyttämällä. Vasta
aivan kalkkiviivoilla varmistunut viides sija tuli lopulta laskuihin
mukaan ja toi kokonaispisteitä yhden enemmän kuin luokan
uudelle rankingvoittajalle. Tasainen voittokamppailu!