KAUSI 2003

Yleisraportti Malmösta

Suomalaiset lähtivät sitten Malmöseen suurella joukolla. Kymmenen paikalle saapunutta joukkuetta tulivat paikalle tiputellen. Osa otti osaa kaikkiin esikisoihin, osa vain yhteen tai kahteen ja loput aloittivat totuttelun vasta kisojen alkaessa.

Kisanäyttämö oli Malmön lounaispuolella oleva MSS (Malmö Segel Sällskap) –purjehduskerho. Klubinrakennuksesta avautuu upea näköala merelle. Vastarannalla häämöttää Kööpenhamina ja vasemmalla Euroopan pisin, 8 km:n pituinen Örensundin silta. Klubirakennuksessa on suuri ravintola, jossa sai kohtuullisia aterioita ja varsin edullisia aamiaisia. Sinänsä hienot puitteet saivat kuitenkin myös kritiikkiä. Suihkuja oli kahdessa paikassa vain muutama ja lämmin vesi loppui yleensä kättelyssä.

Suomalaisista muutamat olivat asettuneet lähialueen hotelleihin mutta valtaosa majottautui lähellä sijaitsevaan Upplevelse -keskukseen. Kommuunielämä sujui mukavasti ja uni maittoi hyvin tuuletetussa ja avarassa salissa. Päivän päätteeksi vaihdettiin kokemuksia ja ajatuksia, korjailtiin varustuksia ja välillä leikittiin jopa seuraleikkejä.

Itse kisa-alue oli jonkin verran sekava. Veneet oli siroteltu suhteellisen leveälle alueelle ja vaikka autoille, trailereille ja veneillekin oli osoitettu paikat, kukin asettui minne sattui mahtumaan paikallisten jollien väliin. Hieman paremmalla organisoinnilla olisi kokonaisuus ollut varmaan vähän tyylikkäämpi.

Kaiken keskipisteenä oli iso kisateltta, jossa pyörivät digikuvat, videot sekä infoa säästä ja päivän voittajista suurella kankaalla. Ilmoitustaululta löytyivät kisatulokset, seuraavan päivän sää ja virtatiedot, protestit ja muut viralliset tiedot. Sivuseinällä olevassa ilmoitustaulussa oli myynti-ilmoituksia ja muuta epävirallista infoa. Kahdessa isossa jääsammiossa oli aina kylmää olutta, jota kisan jälkeen sai etukäteen jaettuja kuponkeja vastaan. Teltassa oli paljon pöytiä, joiden ympärillä oli mukava jutella ja istuskella kisojen jälkeen.

Yhteisiä tapahtumia oli kohtuullisen mukavasti. Oli grillijuhlaa, musiikkiesityksiä ja viimeisen illan juhlallinen illallinen palkintojenjakoineen. Virallisina tapaamisina olivat eri maiden puheenjohtajien tapaaminen sekä AGM eli vuosikokous, johon tuli runsaasti osanottajia.

Itse kisajärjestelyt sujuivat mielestäni varsin mallikkaasti ilman pahempia hidasteluja. Oikukkaat tuulet aiheuttivat tosin välillä päänsärkyä, mutta kuten liiton entinen kansainvälinen puheenjohtaja totesi omassa kiitospuheessaan, hän ei muista kisaa, jossa kaikki esi-kisat ja varsinaiset kisat olisi ajettu näin hyvin suunnitelman mukaan.

Ensikertalaiselle kisaileminen 85 veneen kanssa oli aikamoinen kokemus. Varsinkin jänislähdöt olivat mielenkiintoisia. Kahden nappilähdön jälkeen esikisoissa oma tiimimme ei sitten saanutkaan yhtään täysin onnistunutta lähtöä. Joko oltiin liian ajoissa tai sitten liian myöhässä. Raon löytäminen linjasta ei ole helppoa, jos alla olevat veneet alkavat yhtäkkiä nostatella toisiaan.

Sinänsä kisaaminen isossa fliitissä oli yllättävän helppoa. Tilaa tuntui olevan varsin hyvin eikä varsinaista kiusaamista näkynyt paljon radalla. Styyran veneet antoivat varsin kiltisti tilaa paaran veneille ja merkin kierrotkin menivät yleensä aika maltillisesti. Uutta sen sijaan oli mm. saksalaisten varsin agressiivinen ajotapa. Jos esim. slöörissä yritti yläkautta ohi, ei tuloksena ollut rauhallinen nostattaminen, mihin Suomessa on tottunut, vaan vene saatettiin vetää tylysti poikittain eteen, niin, että sai tehdä kaikkensa, ettei tullut törmäystä. Muutenkin sakemannit olivat aika kuuroja huudoille, eikä heitä kovin helposti saanut pyörimään virheistä.

Tuomarilinja oli tiukka erityisesti pumppaamisen suhteen. Itse satuimme näkemään tilanteen, jossa saksalainen vene joutui tuomarin uhriksi. Kova puhallus pilliin samalla, kun tuomari osoitti tiukasti kädellä venettä ja toinen mies kuvasi videokameralla tilannetta. Saksalaiset kypsyivät tästä sen verran, että pyörimisen sijasta lähtivät takaisin rantaan.

Protestikäsittelyjä oli suhteellisen vähän, mutta yleensä ne johtivat diskaukseen. Dramaattisin näistä oli kun saksalainen häntäpään vene tuli paaralla laylinea pitkin ylämerkille samalla kun Ian Pinnell, joka oli silloin kolmantena, tuli vastaan kovaa vauhtia slöörissä. Todennäköisesti Pinnell joutui kovassa tuulessa laskemaan äkkiä alaspäin, jolloin saksalaisen veneen gasti upposi suoraan Pinnellin spinnun sisään sillä seurauksella, että Pinnellin masto katkesi ja saksalaisvene kaatui. Pinellin auennutta silmäkulmaa lukuunottamatta henkilövahingoilta säästyttiin.

Toinen mainitsemisen arvoinen diskaus oli tilanne, jossa belgialainen aviopari kuljetti veneessään mukana lasta. Tästä sinänsä harmittomasta ja aluksi sympatiaa herättäneestä tapauksesta kehkeytyi ikävä episodi. Kilpailun jury protestoi tätä, koska veneessä saa olla vain kaksi ihmistä ja perusteli asiaa lapsen turvallisuudella. Tästä perheen isä tuntui vain innostuvan ja keräsi addressiin kymmeniä nimiä. Adressissa hän hehkutti, kuinka hienoa tämä on lapsille ja kuinka hän aikoo kilpailla lapsen kanssa diskauksesta huolimatta. Varsinainen niitti tähän tilanteeseen oli juryn puheenjohtajan reaktio. Kyseessä ei ollut kuka tahansa kaveri vaan ISAF:n presidentti, joka sanoi, että tämä kilpailija tekee pilkkaa koko kilpailusta ja jos five –liitto ei saa henkilöä kuriin, on ISAF:n puututtava asiaan. En tarkalleen tiedä mitä tapahtui, mutta lasta ei enää veneessä nähty.

Eri maiden puheenjohtajien tapaaminen oli mielenkiintoinen. Mukana olivat edustajat Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Etelä-Afrikasta, Australiasta, Italiasta ja Zimbabvesta sekä liiton puheenjohtaja Tom Böjland, sihteeri Chris Thorn ja teknisen komitean puheenjohtaja Rob Napier. Mielestäni oli hämmästyttävää, että Ruotsin liiton puheenjohtaja, Krister Bergström, ei ollut paikalla. Tämä muutenkin ristiriitaisia tunteita herättävä persoona ei ollut kuulemma tietoinen palaverista, kun sitä häneltä kysyin.

Kokouksessa käsiteltiin monia eri asioita. Chris kertoi, että äänestys kaatoi esityksen hiilikuitumastosta, eikä näin ollen sitä tulla näkemään lähiaikoina. Useimmat kuitenkin uskoivat, että kymmenen vuoden kuluessa näin tulee käymään, mutta toistaiseksi asia pannaan odottamaan. Sen sijaan läpilatoitetut purjeet saivat enemmän kannatusta, joten vuoden sisällä asiasta tulee todennäköiesti äänestys.

Teknisellä puolella juuri Krister Bergströmin touhut saivat aikaan keskustelua. Erityisenä mielenkiinnon kohteena oli miehen ylipitkä köli (153 cm omien sanojensa mukaan), joka ei mene kölilaatikkoon, ellei mastoa oteta pois. Vaikka tiukasti otettaen tämä olisikin sääntöjen mukaista, ei se keskustelun perusteella tuntunut olevat sääntöjen hengen mukaista. Lisäksi Kristerin kölilaatikon sulkeva vetokeju herätti pahennusta.

Tulevista kisoista kuulimme Warnemünden kuulumiset (2005, joka on 50. juhlakisa) ja kävimme läpi ainoan kirjallisen esityksen vuoden 2006 kisoista, joka oli tullut Adelaidenista, Australiasta. Chris sanoi kuulleensa huhuja, että jonkinlainen englantilais-ranskalainen suunnitelma olisi ollut, mutta siitä ei kukaan tietänyt mitään. Myöhemmin tähän saatiin vastaus AGM:n aikana, kun Rondarin toimitusjohtaja Englannin edustajana esitti Hayling –saarta vuoden 2006 kisapaikaksi.

Tästä tuli aikamoinen soppa, koska tapa on ollut, että kisat järjestetään vuorovälein Euroopassa ja jossain kaukomaassa. 2006 olisi ollut kaukomaan, eli Adelaidenin vuoro, jolloin suomalaisten esitys vuodesta 2007 olisi ollut seuraava. Hayling –saaren hieno esite kuitenkin teki tehtävänsä ja AGM valitsi sen Adelaidenin sijasta, joka siirtyisi näin vuodella eteenpäin. Saksalaisia närästi lisäksi jaetussa esitteessä oleva maininta 50 -vuotis juhlakisasta. Tämä pitää sinänsä paikkansa, mutta idea vähän ontuu, sillä kyseessä on 51:s kisa, koska ensimmäinen kisa oli nro yksi eikä nolla.

Tämän kaiken seurauksena suomalaisten Kuopio –hanke siirtyisi vuoteen 2008. Kuopio herätti paljon keskustelua. Saksalaiset ja erityisesti Holger Jess tyrmäsi ajatuksen aluksi täysin ja lupasi masinoida saksalaiset ideaa vastaan. Hänellä ei sinänsä ollut mitään Suomessa kisailua vastaan, mutta järvelle hän ei suostuisi tulemaan. Kun esitin asian puheenjohtajien kokouksessa, sai kuopiolaisten esite varsin positiivisen vastaanoton. Napierin mukaan ei ollut mitään teknistä estettä kisata järvellä, oli sitä kuulemma ennenkin tehty. Itse AGM:ssa jouduin sitten kylmiltään esittelemään asiaa ja sain mielenkiintoisia kysymyksiä kuulijoilta. Eräs jenkki halusi tietää mm. on Kuopiossa jäävuoria. Sinänsä hakkeeseen suhtauduttiin yllättävän positiivisesti ja näytti siltä, että saksalaisetkin olivat leppyneet. Mainintani Suomessa tapahtuneesta positiivisesta kehityksestä fiverintamalla sai aikaan raikuvat aplodit. Eli maailmalla on selvästi seurattu kehitystä täällä.

Suomalaisten menestys kisoissa oli suhteellisen vaatimatonta, mutta odotettua. Vuosien tauko kisaamisessa huipputasolla on tehnyt tehtävänsä, mutta kokonaisuutena suoritukseen voi olla kuitenkin tyytyväinen. Jos katsoo keskimääräisiä tuloksia esim. mediaaneina, olivat suomalaiset yhdeksännellä sijalla takanaan Ruotsi, Etelä-Afrikka, Belgia ja Italia. Parhaana maana oli USA, toisena Iso-Britannia ja kolmantena Tanska. Ja vaikka Saksalla oli kova kärki, mediaanitulos oli seitsemäs sija.

Jos suomalaiset haluavat jatkossa pärjätä paremmin, on jonkinlainen kansallinen ohjelma paikallaan. Thomas Heldin köliprojekti on osoitus hienosta oma-aloitteellisuudesta, joka sai myös Malmössa huomiota aikaan. Kyseessä voisi olla esim. hanke, jossa pyrittäisiin yhdenmukaistamaan varusteita, lisäämään kansainvälistä kisailua, hankkimaan kansainvälisiä valmentajia ja saada joitain huipputason purjehtijoita esim. olympialuokista mukaan luokkaan. Jos kehitys Suomessa jatkuu samaan malliin kuin viimeisten kolmen vuoden aikana, uskoisin, että viiden vuoden kuluessa voi kärkikymmeniköstä jo löytyä suomalaisia.

Kaiken kaikkiaan kisamatka oli hieno kokemus ja saa varmasti aikaan uutta kehitystä niin kalustossa kuin osaamisessa. Ensi vuonna voidaan Eurooppaan saada sen tasoinen kisa, että mukaan kannattaa lähteä, mutta erityisesti 2005 Warnemünde on sellainen tapahtuma, johon kannattaa lähteä joukolla ja olla siellä astetta paremmin valmistautunut kuin Malmössa.

Arno Parviainen