 |
KAUSI
2002 |
 |
LUOKKAMESTARUUDET
2002 - Vihdoinkin päästötodistus luokalle.
Five
liiton projekti "Luokalle Suomenmestaruus Status" kantoi
odotuksiakin paremman lopputuloksen menneenä viikonloppuna
kun Turkuun, Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. järjestämään
ja paikallisen Five fleetin erinomaisesti koordinoimaan luokkamestaruuskilpailuun
ilmaantui jopa 25 innokasta 505-venekuntaa. Edelleen jatkuvat
helteet jakoivat anteliaasti lämpöä sekä rannalla
että tiukoissa tilanteissa radalla ja tuultakin oli aamupläkän
väistyttyä riittävästi viiden tiukkaa keskittymistä
vaativan kisan läpiviemiseen.
Suurin osa
veneistä saapui ASS:lle jo perjantai iltana ja muutama innokas
venekunta kävi kokeilemassa Airiston aaltoja illan kevyissä
keleissä muiden keskittyessä pohjien pesuun ja veneiden
hienosäätämiseen. Haastaja venekunta lahdentakaa
Ruotsista saapui myös rantaan ja näin oli kisa saanut
ripauksen kansainvälistäkin statusta.
Lauantai aamu
heräsi pilvettömänä ja lämpimänä,
mutta siihen heräämiset sitten jäivätkin.
Tuuli alkoi osoittaa viriämisen merkkejä puolenpäivän
aikoihin ja venekunnat komennettiin parin tunnin rannassa odottelun
jälkeen vesille kohti Airiston pohjoispäässä
sijainnutta rata-aluetta. Kilpailun järjestäjät
osoittivat jo lauantaista alkaen hallitsevansa kiitettävästi
paikalliset olosuhteet sillä rata-alueelle päästyämme
oli tuuli tasaantunut heikoksi mutta kilpailtavaksi S/SE tuuleksi.
Lautakunta oli asettanut tavoitteeksi n. 60 min/lähtö
ja radan pituus oli laadittu vastaavasti. Lähtö- ja
maalilinja oli "fixattu" samaan paikkaan n. 1/3-kryssiosuudesta
ja näin oli ensimmäinen vastatuuliosuus normaaliakin
lyhyempi. Tämä oli osaltaan lisäämässä
paineita onnistuneeseen lähtöön, sillä kuten
kisat tulivat osoittamaan oli ensimmäinen kryssi ratkaisevassa
osassa loppusijoituksen kannalta jotta ensimmäisellä
ylämerkillä pääsi kärkiveneiden joukossa
kiertämään poijun ja ajamaan lenssiä muilta
karkuun vapaissa tuulissa.

Edelleen moni
venekunta sai hämmästyksekseen huomata kuinka tärkeää
oli vallinneissa keveissä olosuhteissa jyrkästi leikata
avotuuliosuuksilla jotta oli mahdollista ylläpitää
hyvää venevauhtia ja spinnu optimaalisessa vedossa.
Muutamassa lähdössä jopa slöörisouuksilla
jouduttiin jiippaamaan kesken slöörin riittävän
leikkauskulman ylläpitämiseksi.

Päivän
kaksi ensimmäistä lähtöä ajettiin hyvin
toistensa kaltaisissa olosuhteissa ja samat peruskonseptit pätivät
molempiin kevyt tuulisiin lähtöihin. Kryssit etupäässä
oikean reunan kautta nostavaa shiftiä hakien ja lenssit voimakkaasti
leikaten taas kryssi vasemmalta vapaissa tuulisssa. Kolmanteen
lähtöön saatiin sitten mukava Etelä-Airistolta
puhaltanut hieman reippaampi tuuli, joka tosin ehti puhaltaa parhaimman
teränsä pois lähtöä odotellessa, mutta
slöörillä päästiin vielä nauttimaan
trapetsi-kelistä. Tulosluettelo kertoo omaa tarinaansa olosuhteista.
Aivan terävintä kärkeä lukuunottamatta oli
sijoituksissa tuulen vaihtelujen ja taktisten onnistumisten, tai
epäonnistumisten mukanaan tuomaa vaihtelua, mikä takaisi
kilpailujännityksen säilymisen seuraavallekin päivälle.
Lauantai ilta
oli varattu Turun-fleetin järjestämään yhteisruokailuun
Yliopistokadun edustustiloissa (p.s. koska Hesan ja muiden kaupunkien
fleetit saavat vastaavat edustustilat aikaiseksi ?). Illan aikana
saimme seurata video-taltiointia päivän kisoista ja
illan informaatio annoksesta vastasi ansiokkaasti Antti Niiniranta
kertoen Five purjeiden materiaaleista ja North Sailsin filosofiasta
nopeiden purjeiden valmistamiseksi.
Sunnuntai
heräsi vastaavalla tavalla kuin edellinenkin aamu, mutta
nyt odottelu ranassa jäi vain tunnin mittaiseksi ja pääsimme
hinauksessa radalle puolenpäivän aikoihin odottamaan
ensimmäistä lähtöä. Ohjeissa oli määritelty
että klo 15.00 jälkeen ei lähtöjä lähtettäisi
enää liikkeelle, joten aika näytti riittävän
sopivasti kahden kevyt tuulisen kisan järjestämiseen.
Olosuhteet ja taktiset ratkaisut olivat edellisen päivän
toisintoja, joten rata-alue ei tarjonnut mitään mullistavia
yllätyksiä reitinvalinnoissa. Menestyksen avaimet olivat
jälleen onnistuneet lähdöt, vapaat tuulet ja agressiivinen
ensimmäinen kryssi joka takasi sijoituksen kärkipäässä
ensimmäisellä ylämerkillä jonka jälkeen
fleetti venyi ja raot kasvoivat kärkiveneiden eduksi. Tämä
oli luonnollista koska näinkin mittavassa fleetissä
pääsi kärkiveneissä purjehtiessa valitsemaan
vapaasti reitinsä kohti lähestyvää tuulta
ja ottamaan shiftejä ilman muiden veneiden peittävää
vaikutusta.
Lopputuloksia
katsellessa ei voittajasta ollut epäselvyyttä vaikka
voitto ei ilman tarkkaa purjehdusta ja keskittymistä tullutkaan.
Matti Pentti & Otto Toivanen kuittasivat tarjotut ykkössijat
neljässä lähdössä ja loppua kohden yhä
varmemmin purjehtineet paikalliset taiturit Kaj Lindfors &
Johan Halonen veivät hopeat Hannu Merikallio & Jarkko
Niemen jäädessä kunnioitettavalle pronssille. Seuraavilta
sijoilta löytyivät kevyissä keleissä viihtyneet
Kuopion edustajat Jussi Hämäläinen & Esko Vanninen
ennen lainaveneellä erinomaisesti purjehtinutta Louhesta
juurilleen palannutta Mikko "Ali" Saarelaa & Tapani
Schroderusta. Kympin joukosta löytyy venekuntia Vaasasta
ja Tampereelta ja tiukasti tuntumasta Porin haarakonttorimme edustajat.

Summa summarum
voi viikonlopusta todeta että Five voi Suomessa loistavan
hyvin, pääsimmehän pitkästä aikaa "luokaltamme"
ja saimme ansaitun SM-statuksen mestaruuskilpailuille kaudelle
2003. Ei liene maassamme toista kansainvälistä trapetsivene-luokkaa
joka voisi kehuskella vastaavalla venemäärällä.
Kiitos tästä Five-liiton aktiivisille toimihenkilöille
ja ennen kaikkea paikallisille Five-fleeteille joista hyvänä
esimerkkinä toimii ASS:n nuori ja innokas Five-laivue.
Vielä
kun nuo kipparit oppisivat laskemaan yhtä aikaa kolmeen ennen
kuin heittävät uhrinsa veteen
..talven
kuivaleiri-ohjelmaa suunnitellessa, haavoja nuolessa
t. OTTOMATTI
|