Sivu: Suomen 505 Liitto > kausi 2002 > Helsingin Regatta 29-30.6.2002
KAUSI 2002

HELSINGIN REGATTA 29-30.6.2002 - HSK



Helsingin regatta on perinteisesti ollut yksi five-kauden kohokohtia, ja tänä vuonnakin tämä piti paikkansa. Fivejä oli radalla ilahduttavasti peräti 19; tällaisia osallistujamääriä on nähty viimeksi SM-kisoissa 80-luvulla. Lisäksi sää suosi, ja kuusi lähtöä vedettiin läpi hyvinkin erilaisissa olosuhteissa Sirpalesaaren radalla.

Kilpailulautakunta sai osakseen kritiikkiä ja kiitosta. Lauantain viimeisen lähdön lyhennys yllätti osan kilpailijoista, ja maaliintulojärjestely kaikki kilpailijat. Jos alamerkki olisi ollut samalla lähtö- ja maalilinjan toinen pää, oli epäselvyyksiltä maalintulotavan osalta vältytty. Osa kritisoi löysää ensimmäistä slööriä, toiset toisen slöörin lyhyyttä, joillekin rata oli vino. Kaiken kaikkiaan kisat kuitenkin onnistuivat erinomaisesti. Pikanttina lisämausteena oli lenssimaaliintulo.

19 veneen fleetti takasi säpinää lähdössä. Myös kääntömerkeillä ja krysseillä oli kuultavissa kovaäänisiä ja selväsanaisia ajatustenvaihtoja. Yhtään protestia ei kuitenkaan jätetty. Lauantain lähdöt purjehdittiin jatkuvasti kevenevässä ja lopulta erittäin keveässä tuulessa, ja jäljelle jäänyt aallokko teki niin kryssi- kuin avotuuliajostakin tavanomaista haastavampaa. Ensimmäiset kryssit olivat varsin ratkaisevia näissä olosuhteissa. Kärki pääsi slööreillä keskiklungalta karkuun, ja nouseminen fleetin keskeltä ylöspäin vaati virheetöntä ajoa ja tietenkin myös tuuria. Lenssimaalintulo takasi sen, että hyökkäävällä veneellä oli etuasema, ja tämä osoittautui usein ratkaisevaksi tekijäksi. Päivän päätteeksi voitiin havaita että sijat olivat menneet varsin rajusti ristiin. Jarkon ja Hannun varastaminen toisessa lähdössä vei heilta lähtövoiton. OttoMatti voittivat 1. ja 3. lähdön tiukan kamppailun päätteeksi. On mielenkiintoista nähdä, miten kärki/keskiklunga asetelma muuttuu kun pääsemme ajamaan rataa, jossa 1. kryssiä seuraa lenssi. Kärjellä on silloin varmasti paljon nykyistä kuumemmat oltavat.

Sunnuntaiksi sää muuttui, ja ensimmäinen lähtö ajettiin varsin tasaisessa keskikelissä. Jarkko ja Hannu ottivat ohjat käsiinsä jo 1. ylämerkillä, eikä heidän voittonsa ollut missään vaiheessa uhattuna. Fleetti kärjen takan sensijaan kävi ankaraa taistoa sijoista loppuun asti. Toista lähtöä odotellessa tuuli nousi ja reikit veneissä alkoivat kasvaa. Tämä olikin tarpeen, sillä oli selvästi nähtävissä miten eniten reikkaavat veneet olivat kärjessä. Jo 1. kryssi puolivälissä erot olivat varsin selviä. Jarkko ja Hannu käänsivät jälleen ensimmäisinä. Kärki vaihtui sitten 1. lenssillä pienen jiippiskaban jälkeen, ja OttoMatti käänsivät viimeiselle kryssille veneenmitan ennen Jarkkoa ja Hannua. Kolmas ja viimeinen kryssi päättyi kuitenkin yllättävästi kun hyvin liikkuneet Thomas ja Mike ajoivat oikeaoppisesti oikean nurkan kautta muutaman veneenmitan johtoon. OttoMatin jiippi heti ylämerkillä ratkaisi kuitenkin lähdön ja regatan voiton. Näissä vähän navakammissa olosuhteissa ei ollut yllättävää, että muutama vene hieman karkasi muulta fleetiltä. Hienoa oli sen sijaan se, että keskiklungassa oli jälleen kovaa taistelua sijoista usean veneen kesken. Myös kärjessä kisa oli kovaa aivan loppumetreille asti.

Viimeistä lähtöä saatiin odottaa tuskastuttavan kauan, mutta odotus kannatti. Aurinko alkoi paistaa, tuuli nousi 10m/s tienoille ja olosuhteet olivat täydelliset. Reikit olivat lisääntyneet entisestään, ja fleetti pääsi nauttimaan fiven parhaista ominaisuuksista, muutama miehistö myös niistä huonommista. Tuloksista näkee, että järvipurjehtijat käyttivät 2. lähdön olosuhteisiin totuttelemiseen, mutta olivat tiukasti mukana 3. lähdössä.

Kaiken kaikkiaan erinomaiset kisat. Kiitos järjestäjille, five-liiton aktiiveille, ja kaikille osallistujille. Kokonaistulokset paljastavat, että sijaluvuilla 1&2, 3&4, 5-8, ja 10-13 piste-erot ovat erittäin pieniä osin jopa poisheitot mukaanlukien. 9 venettä ajoi 6 parhaan joukkoon jossain lähdössä, ja 14 venettä 10 parhaan joukkoon. Tämä lupaa hyvää tulevaisuuden kisoja ajatellen.

Lopuksi muutamia huomioita radalta vastaisen varalle:
Sunnuntaina oli hyvin huomattavissa, että kelin yltyessä kärkiveneet lisäsivät reikkiä. Aivan varmasti ne myös siirsivät fokan skuuttipistettä ulos ja nostivat köliä. Keskiklungan veneistä tämä jäi monelta tekemättä, ja vauhtierot kärkeen ainakin kryssillä olivat melkoisia.
Lähdössä oli havaittavissa, että monien olisi hyvä harjoitella sitä, miten vene pysäytetään. Paras tapa on, että pinnamies työntää ison pakkiin. Tällä reseptillä onnistuu myös pakittaminen hienosti. Se, että gasti ottaa tuulenpuolen veneen puomista kiinni ja työntää EI ole tyylikäs ratkaisu vaikka sitä seuraisikin 720.
Kolmas havainto koskee peittoa ja 2. veneenmitan rajaa. Oli nähtävissä ettei edessä olevasta veneestä ole aina helppoa muistaa ja/tai havaita, että pienikin kurssin nosto heilauttaa perälinjaa radikaalisti ylös, sekä että pienetkin erot manöövereissä saattavat aiheuttaa peiton aivan viime tilassa.
Neljäs havainto on, että uusi iso spinnu on lisännyt kalastusharrastusta fivepurjehtijoiden keskuudessa sekä ylä- että varsinkin alamerkeillä. Tämä tuntuu korreloivan vahvasti tunneliveneessä purjehtimisen kanssa. Selitystä kannattaa varmasti hakea yhteistyössä.
Lopuksi, jälleen kerran oli ilo huomata, että radalla skabataan kovaa, ja rannassa otetaan rennosti.

Onnelliset voittajat!

Terveisin,
Otto Toivanen
FIN 7935

Sija Vene Kippari  Gasti Seura L1 L2 L3 L4 L5 L6 Pist. 
1   FIN 7935   Pentti, Matti   Toivanen, Otto   HSK   1   [3]   1   2   1   1   6.00  
2   FIN 8746   Merikallio, Hannu   Niemi, Jarkko   HSK   2  

[OCS] 

2   1   3   2   10.00  
3   FIN 8053   Ebeling, Petri   Heimsch, Juhani   HSK   4   2   5   3   [6]   6   20.00  
4   FIN 8057   Lindfors, Kaj   Halonen, Johan   ASS   5   4   3   4   [13]   5   21.00  
5   FIN 7784   Held, Thomas   Laiho, Mike   BSS   3   10   4   6   2   [12]   25.00  
6   FIN 8056   Raita, Raimo   Raita, Antti   Vene 71   6   1   [8]   5   7   8   27.00  
7   FIN 7885   Mäkelä, Jari   Lahti, Tero       8   5   [14]   7   5   4   29.00  
8   FIN 7824   Ikonen, Erkka   Nurmela, Juha   Vene 71   7   7   6   [8]   8   3   31.00  
9   FIN 7781   Hämäläinen, Jussi   Vanninen, Esko  

KuoPS  

9   6   9   10   4   [DNS] 38.00  
10   FIN 7809   Niemitalo, Eero   Jurvela, Harri       [13]   9   11   11   10   9   50.00  
11   FIN 7699   Broo, Jesper   Westerlund, Joakim   ASS   10   [12]   10   9   11   11   51.00  
12   FIN 8405   Parviainen, Lauri   Jääskeläinen, Oskari   HSK   12   [14]   12   12   9   7   52.00  
13   FIN 8582   Parviainen, Arno   Parviainen, Sirkka   HSK   11   11   7   [14]   14   10   53.00  
14   FIN 8180   Maisniemi, Kira   Tähtinen, Mikko   HSK   16   13   13   13   12   [DNF] 67.00  
15   FIN 8320   Jore, Antti   Rajamäki, Teemu   TaPS   15   15   17   15   [DNF]   13   75.00  
16   FIN 7581   Nylund, Mikael   Ekman, Jan   WSF   14   8   16   [DNF] DNF   DNF   78.00  
17   SWE 7956   Happonen, Marko       HSK   18   17   15   16   15   [DNF] 81.00  
18   FIN 8136   Dillemuth, Matti   Manninen, Jusa       17   16   19   [DNS] DNS   DNS   92.00  
19   FIN 7658   Wulff, Nicke       ASS   19   18   18   [DNF] DNF   DNF   95.00  

 

 


 

505 Liitto | 505 Veneenä | Kisakalenteri | Kauppapaikka | Linkit| Artikkelit
 

Tekijänoikeus © Suomen 505 Liitto Ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Kysymykset ja palautteet koskien www-sivuja voi lähettää web-ylläpidolle