Five-kauteen,
kuten muidenkin luokkien purjehduskesään, on perinteisesti
kuulunut Hangon regatta. Tänä vuonna Helsingin regatan
läheisyys pakotti Hangon kisalta ranking -arvon pois, mutta
silti kisaan ilmoittautui 11 venettä. Valitettavasti herra
Merikalliolle tuli äkillinen este, joten radalle selvisi
10 venettä. Helsingin 19- veneen jälkeen tämä
tuntui jo huvittavasti pieneltä määrältä.
"Vähyyden" kuitenkin korvasi viikonlopun loistava
kisailu ja tietenkin kostea regattaelämä.
Perjantain
hämärtyessä kisapaikan boatparkissa viklat ja
laserit saivat kyytiä 505 veneiden tieltä. Pikainen
uudelleenjärjestely ja five-kunniakuja oli valmis. Turkulaiset
saapuivat illan viimeisinä huomaten muiden olevan jo "iloisesti"
paikalla. Kaikki olivat innoissaan sääennustuksen
lauantaille lupaamasta reippaasta tuulesta. Simmut kiinni ja
nukkumaan, osa hotelliin, osa Saabiin ja osa Volkkarin peräkonttiin.
Lauantai
valkenikin upeana auringon paistaessa ja sääennustuksen
lupaamassa tuulessa. OttoMatti ja Happosen veljekset saapuivat
vasta aamulla, josta jälkimmäiset saivatkin kärsiä
myöhästymällä hieman ensimmäisestä
lähdöstä. Radalla oli vitosten lisäksi nepat,
laserit, e-jollat ja viklat. Veneiden ja luokkien suuresta määrästä
huolimatta lähdöt onnistuivat ilman suuria ongelmia.
Matti Pentti
ja Otto Toivanen ottivat heti tahtipuikon käteen uusilla
North Sails purjeillaan vieden kirjavaa joukkoa läpi koko
viikonlopun. Seuraavista sijoista oli kova taistelu sijoitusten
mennessä rajusti ristiin. Parviaiset (FIN 8582) yllättivät
vauhdillaan ja ajoivat huonon lähdön jälkeen
kakkosiksi voitettuaan tiukan taistelun Raita / Jore (FIN 8320)
venekuntaa vastaan, jotka lopulta neljänsiä. Maisniemi
/ Tähtinen (FIN 8180) ovat löytäneet venevauhdin
ja lähdöstä loistava kolmas sija. Toinen lähtö
päästiin ajamaan tovin odottelun jälkeen vierestä
lähtevän Transfennican sotkiessa kilpailun kulkua.
Parin sadan metrin mittainen alus porhalsi keskeltä kisarataa
aiheuttaen ainakin toisena oleville Parviaisille uimamaisterin
veroisia ongelmia. Voiton vei OttoMatti ylivoimaisella marginaalilla.
Kakkoseksi selvisi Vaasan Martonen / Nylund ja kolmoseksi Ikonen
/ Nurmela. Heti perässä Maisniemi / Tähtinen
(FIN 8180) ja Turkulaiset Broo / Westerlund (FIN 7699). Päivän
kilpailut olivat ehkä parasta five- purjehdusta koko kesänä.
Keli oli mitä loistavin tuulen puhaltaessa tasaisesti 7-9ms.
Regattaelämä
oli vienyt monet heikot sielut mukanaan, jonka seurauksena veneparkki
oli sunnuntaina täynnä kalpeita kasvoja. Se ei ole
perinteisesti ollut mikään este kilpailemiselle, eikä
vähäinen tuuli vaatinut maksimaalisia fyysisiä
suorituksia. Kevyt keli korosti onnistuneen lähdön
ja ensimmäisen kryssin merkitystä. Radan oikealla
puolella puhaltanut huomattavasti pirteämpi tuuli teki
kisasta lähestulkoon letkajenkassa ajamista. Nouseminen
klungan takaa oli yllättävän vaikeaa. Toisessa
lähdössä tuuli jakautui jo hieman tasaisemmin
kisa-alueelle tehden siitä taktisemman. Ikonen/Nurmela
paikkailivat edellisen päivän tuloksia ajamalla molemmissa
lähdöissä kakkosiksi Pentti/Toivasen jälkeen.
Niemitalo / Jurvela löysivät kevyen kelin trimmin
taituroiden itsensä kolmanneksi päivän ensimmäisessä
lähdössä. Edellisen päivän peräsinvauriosta
toipuneet Raita / Jore kirivät toisessa lähdössä
kolmannelle sijalle.
Regatta
oli jälleen kerran loistava kokemus. Liitto järjesti
ranking -arvon sijasta erikoispalkinnoksi 505 - brodeerauksella
varustetut paidat neljälle ensimmäiselle. Lisäksi
paita lahjoitettiin Kira Masiniemelle nopeasta nais-kipparuudesta
ja tunnollisesta liiton tilien hoidosta. Näistä loistavista
tunnelmista on hyvä ammentaa voimia kuukauden mittaisella
kilpailutauolla ennen luokkamestaruuskilpailua. Niistä
odotetaan suurimpia karkeloita vuosiin. Kaikki mukaan!
Lauri
Parviainen
FIN 8582
| Sija |
Vene |
Miehistö |
L1 |
L2 |
L3 |
L4 |
Tot. |
| 1. |
7935 |
Pentti
/ Toivanen |
0.0 |
0.0 |
0.0 |
0.0 |
0.0 |
| 2. |
7824 |
Ikonen
/ Nurmela |
(10.0) |
5.7 |
3.0 |
3.0 |
11.7 |
| 3. |
8582 |
Parviainen
/ Parviainen |
3.0 |
(11.7) |
11.7 |
8.0 |
22.7 |
| 4. |
8320 |
Raita
/ Jore |
8.0 |
(18.0/DNS) |
10.0 |
5.7 |
23.7 |
| 5. |
8180 |
Maisniemi
/ Tähtinen |
5.7 |
8.0 |
13.0 |
(14.0) |
26.7 |
| 6. |
7809 |
Niemitalo
/ Jurvela |
11.7 |
(13.0) |
5.7 |
10.0 |
27.4 |
| 7. |
7699 |
Broo
/ Westerlund |
(13.0) |
10.0 |
8.0 |
11.7 |
29.7 |
| 8. |
7922 |
Martonen
/ Nylund |
(14.0) |
3.0 |
14.0 |
13.0 |
30.0 |
| 9. |
7956 |
Happonen
/ Happonen |
(18.0/DNS) |
18.0/DNS |
15.0 |
15.0 |
48.0 |
| 10. |
7658 |
Achren
/ Wulf |
(18.0/DNF) |
18.0/DNS |
16.0 |
18.0/DNS |
52.0 |
Kuvia:
Viikonlopun voittajat
palkinnoissaan
Fivet, riviin järjesty!
FIN 8582 Lenssillä
Väliajalla hauskaa
Alamerkille
OttoMattin
vastine varustelukierteelle