 |
KAUSI
2000 |
 |
HELSINGIN
REGATTA
Kauden 2000 ensimmäinen 505 kilpailu on nyt takanapäin, joka seilattiin
Viklojen, Lightningien ja X-99 kanssa HSK:n edustalla Helsingissä.
Kilpailuun oli ilmoittautunut 4 fiveä, joista kolme ilmaantui paikalle.
Lauantaina aurinko ja tuulet suosivat ja kaikki kolme lähtöä ajettiin
lähes ajallaan. Sunnuntaina vain aurinko oli töissä ja 4-tunnin
killumisen jälkeen lähdöt peruttiin ja "käteen" jäi vain palanut
selkä. Tietenkin HSK:lle takaisin seilatessa tuuli yltyi ihan kuin
kiusoitellakseen.
Viikonloppu oli Ikosen ja Nurmelan hallintaa heidän ihmeellisen
ylös nousevalla veneellä. "Ei me oikein viitsitä tätä hirveesti
viritellä, ettei taika katoa"; sanovat onnelliset voittajat. Todellinen
puhti oli ainakin "Team Parviaisten" kohdalla poissa, sillä skabaan
lähdettiin kylmiltään kertaakaan purjehtimatta ja vielä myöhässä,
josta johtui ensimmäisestä lähdöstä myöhästyminen. Kilpailun ainoa
todellinen säpinä nähtiin toisessa lähdössä, jolloin Dille ja Tikka
kaatoivat veneensä spinnun kanssa sählätessään.
Kilpailusta lähdettiin hyvin tunnelmin katseet kohdistettuna Hankoon
8-9.7.2000, jonne on juttua kirjoittaessa ilmoittautunut jo 6 venettä.
Purjehdusterveisin,
Lauri Parviainen, FIN 8180
| Sija |
Vene: |
Venekunta: |
| 1. |
FIN
7824 |
Erkka
Ikonen / Juha Nurmela |
| 2. |
FIN
8136 |
Kare
Tikka / Matti Dillemuth |
| DNS |
FIN
8180 |
Arno
Parviainen / Lauri Parviainen |
Lauantai,
Lähtö 2.
| Sija |
Vene: |
Venekunta: |
| 1. |
FIN
7824 |
Erkka
Ikonen / Juha Nurmela |
| 2. |
FIN
8180 |
Arno
Parviainen / Lauri Parviainen |
| 3. |
FIN
8136 |
Kare
Tikka / Matti Dillemuth |
Lauantai,
Lähtö 3.
| Sija |
Vene: |
Venekunta: |
| 1. |
FIN
7824 |
Erkka
Ikonen / Juha Nurmela |
| 2. |
FIN
8136 |
Kare
Tikka / Matti Dillemuth |
| 3. |
FIN
8180 |
Arno
Parviainen / Lauri Parviainen |
Sunnuntain
lähdöt peruttiin!
Lopputulokset:
| Sija |
Vene: |
Venekunta: |
| 1. |
FIN
7824 |
Erkka
Ikonen / Juha Nurmela |
| 2. |
FIN
8136 |
Kare
Tikka / Matti Dillemuth |
| 3. |
FIN
8180 |
Arno
Parviainen / Lauri Parviainen |
|