 |
505
VENEENÄ |
 |
KILPAILEMINEN
KOVASSA KELISSÄ
Muista, että
trimmatessasi kovaa keliä varten tarkoituksesi on päästää tuuli
kulkemaan mahdollisimman vapaasti purjeen yli. Toisin sanoen,
yrität tehdä veneen mahdollisimman helpoksi purjehtia. Aikoinaan
pystyih trimmaamaan veneen purjehtimalla ilman toisia kovassa
tuulessa kunnes vene tuntui hyväiltä.
Tänä päivänä monet kulkevat kovaa, kun tuulee ja menestyminen
on kokonaan kiinni miehistön tekniikasta. Veneenkäsittelytaitoon
on pystyttävä luottamaan siten, että esim. kaatuminen ei edes
juolahda mieleesi. Kova keli vaatii yhtä paljon keskittymistä
ja tuntumaa kuin kevyt; se ei ole . vain raakaa voimaa.
Tarkeintä on pitää vene ehdottoman pystyuorassa KOKO AJAN. Hengaa
tehokkaasti ja käytä skuutteeja ja peräsintä oikein. Mitä ulompana
pystyt roikkumaan, sitä nopeammin kuljet. Varmista, että roikkumahihnat
ovat mukavat ja oikean pituiset. Pinnan jatkeen tulee olla tarpeeksi
pitkä täyden kontrollin saavuttamiseksi myös roikkuessasi. Ison
skuutin lukon tulee olla sopivalla korkeudella, jotta skuutti
voidaan lukita ja avata helposti. Skuutilla täytyy pelata jatkuvasti
ja jos se on vaikeaa, pinnamies todennäköisesti lopettaa sen.
On kaksi tapaa purjehtia kovaa kryssiä riippuen venetyypistä.
Hitaita veneitä, joilla ei ole trapetsia täytyy piinata ylös kryssiä.
Trapetsiveneessä plaanaaminen kryssillä on nykypäivää. EI PIINAAMISTA
niillä veneillä; pelaa skuutilla jatkuvasti veneen pitämiseksi
ehdottoman pystysuorassa ja käytä peräsintä pitääksesi sekä luuvartin,
että leelangat fokassa sojottamassa nätisti taaksepäin pitääksesi
veneen oikeassa kulmassa tuuleen nähden. Voimakkaissa puuskissa
fokkaa täytyy päästää muutama tuuma lopettaaksesi isopurjeen voimakkaan
pakkaamisen, kun sitä on päästetty reilusti ulos.
Isoimpia aaltoja täytyy väistää luffaamalla niiden yli, jotta
keula ei aallon voimasta paiskautuisi sivuttain.
Vihjeitä starttiin ja ekalle kryssille:
- Lähde merelle ajoissa ja kryssi 10-15 minuuttia, jotta saisit
tuntuman veneeseen.
- Älä unohda pelastusliivejä ja eväitä.
- Starttaa vapaassa tuulessa ja oikeasta päästä linjaa.
- Älä hankkiudu mahdottomaan paikkaan startissa; huomaa vaara
ajoissa etsiäksesi uuden paikan.
- Älä välitä liikaa venevauhdista.
- Tarkkaile tuulen kääntymistä vaikka puhaltaisi kuinka kovaa.
Älä vendaa liian usein. Valitse paikat huolellisesti ja anna miehistölle
aikaa valmistautua kunnon käännäkseen.
- Ole huolellinen ylämerkille tullessasi, jotta et joudu tekemään
kahta ylimääräistä vendaa sen johdosta, että et ole aivan noussut
merkille.
Kovassa kelissä useimmat yrittävät vain selviytyä slööreistä ja
lenssistä, mutta juuri näillä osuuksilla tulee valtavia rakoja.
Kiertäessäsi ylämerkin johdossa säädä ensin kiki, kunnari ja köli
slööriä varten. Etsi slööripoiju ja varmista että pääset nousemaan
sille, jos nostat spinnun. Jos et ole johdossa ja tiedät, että
spinnu kestää, niin noston on tapahduttava valittömästi ylämerkin
kierron jälkeen. Kölin tulisi olla puolisiksi tai vähän enemmän
ylhäällä, ettei se kampeaisi venettä nurin. Jos slööri on tiukka,
löysää kikiä ja jos et pääse nousemaan jiippimerkille päästä kiki
irti ja huomaat päasevasi nousemaan paljon korkeammalle. Olisi
tärkeää nousta tuolle jiippimerkille, joten nosta niin paljon
kuin voit puuskien välillä ja laske puuskissa. Kun puuska iskee
laske kurssia ja isoa samanaikaisesti pitääksesi veneen pystyasennossa.
Monesta gasti unohtaa päästää spinnua. Paitsi, että unohdus hidastaa,
se voi myös kaataa veneen.
Ison puomi osuu veteen ja se estää pinnamiestä laskemasta suuntaa.
Spinnun skuuttia täytyy päästää, kun puuska iskee veneeseen. Päästä
kunnes liikki on selvästi taittunut sisään ja spinnu on menemäisillään
kokonaan kasaan. Kun vene on kontrollissa, skuuttia voi kiristää
taittumisen lopettamiseksi. Tällainen skuutin 1öysäaminen auttaa
päästämään lisää ilmaa ison ja spinnun välisestä raosta. Lisää
vauhtia!
Entä aallokko? Aaltoja on aina, ellet purjehdi jollain lammella
ja sinun tulisi käyttää niitä hyväksesi. Tiukoilla slööreillä
sinun tulee purjehtia tilanteen mukaisesti joko nostamalla tai
hyödyntämällä aaltoa, joka meinaa fellaamista aallon mukana. Minä
yleensä nostan pysyäkseni kilpailijoiden yläpuolella, sitten fellaan
alas sopivalla aallolla vauhdin lisäämiseksi ja jyrätäkseni seuraavan
kilpailijan yli.
Avoimilla slööreillä suunta ei ole tärkeä, mutta aaltojen hyväksikäyttö
on. Näistä gastin työ trapetsilla on kaikkein raskainta, koska
gasti joutuu menemään ulos, kun pinnamies nostaa lisätäkseen vauhtia
ja tulemaan takaisin sisään, kun hän laskee pysyäkseen aallon
kyydissä. On tärkeää yrittää pitää gasti vaijerilla, mutta ä1ä
nosta liikaa seuraavan merkin suunnasta.
Jiippimerkillä sinun tulee tehdä kaikkesi, ehkä lukuunottamatta
haulikon käyttöä, saadaksesi sisäpaikan. Jos tämä ei onnistu,
nosta ennen merkkiä ja jiippaa aikaisin. Aikaisempi jiippaus pitäisi
merkitä spinnun saamista aikaisemmin vetoon uudella halssilla
ja voit päästä kilpailijasi sisäpuolelle ja ohi ennenkuin hän
on saanut spinnupuominsa ulos.
Jiippaus erittäin kovassa tuulessa vaatii hyvää ajoitusta, tasapainoa
ja voimaa. Se on paljon helpompi suorittaa, kun vene plaanaa täysillä,
joten etsi sopiva aalto, fellaa ja kiihdytä. Sinun täytyy fellata
nopeasti täyteen lenssiin ja samanaikaisesti viedä stuuran puoli
yli. Kun se on menossa, pinnaa täytyy kääntää takaisin, ettei
keskipakoisvoima työntäisi rikiä yli ja kaataisi venettä. Standardin
päästä-päähän spinnupuomisysteemin kanssa sinun ei tarvitse huolehtia
spinnusta. Yksinkertaisesti jiippaa nopeasti ja varmasti ja vasta
sitten siirrä puomi uudelle puolelle. Lukitse sekä skuutti että
gaija ennen jiippiä, jotta spinnu ei jiipin jälkeen lennä poispäin
ja leehen veneestä ja kaada sitä.
Käytä aina spinnua lenssillä, vaikka se slööreillä ei olisi mahdollista.
Se on turvallisempaa ja nopeampaa. Tarkoitus on pitää vene tarkalleen
purjeiden alapuolella ja se onnistuu vain peräsimen terävällä
käytöllä. Tämä on AINOA kontrollikeino lenssillä. Jos puomi osuu
veteen fellaa nopeasti, jos vene kallistuu luuvarttiin, nosta
nopeasti. Nosta spinnu styyrpuurin halssilla, paitsi jos tuuli
on kääntynyt niin palion, että voit ajaa paapuurilla koko lenssin.
Näin joudut jiippaamaan lenssilla vain kerran ja kovassa kelissä
et varmaan halua kokeilla onneasi liian useasti. Muista istua
normaalia taaempana estääksesi keulan kaivautumisen aaltoihin.
Itse asiassa todella kovassa tuulessa kannattaa väistellä suurimpia
aaltoja, jotta keula ei kaivaituisi niihin.
Laske spinnu ajoissa ja varo lähestymästä merkkiä tuuli leestä.
Mieluummin spinnu reilusti aikaisemmin alas ja kaksi nopeaa jiippiä
ennen merkkiä. Tuuli leesta kaataa veneen todella herkästi. Kiertäessäsi
alamerkkiä gastin tulee olla vähintään sivutankilla, muutoin vene
kallistuu, puomi osuu veteen ja voit kaatua. Nousu kryssille tulisi
suorittaa sarjana pieniä nostoja. Tamä mahdollistaa ison kiristämisen
pätkä kerrallaan. Vaatii vain harjoittelua!!! Mitä enemmän harjoittelet
kovaa keliä, sitä paremmaksi tulet. Sinun ei tarvitse olla erityisen
vahva, ajoitus ja tasapaino ratkaisevat. Hyvää onnea ensi kesäksi!
Lyhyesti kovan kelin ohjeet:
- Aina kun suinkin mahdollista, spinnu ylös!
- Aja alakautta eka slööri, jos se on avoin
- Aja yläkautta, mikäli tiukka
- Ota sisäpaikka jiippimerkillä
- Jiippaa niin lähelle merkkiä kuin pystyt ja ota heti korkeutta.
Sieltä voi fellata, purjehtia nopeammin ja jyrätä vastustaja
- Hyödynnä kaikki mahdolliset aallot
- Pidä vene alamäessa
- Jiippaa maksimivauhdista ja kun iso tuntuu kevyeltä
ÄLÄ:
- Käytä liikaa kikiä tiukalla slöörillä
- Älä purjehdi alas tiukalla slöörillä
- Älä päästä ison puomia veteen
- Älä jiippaa väkisin. Odota oikeaa hetkeä
- Vältä nostamasta liikaa avoimella slöörillä vaikkapa vain noustaksesi
jonkin yksittäisen veneen yläpuolelle
MUISTA! Kaatuminen hidastaa!!
Eddie Owen
|