| 1§
|
Yhdistyksen
nimenä on Suomen 505 Liitto r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands
505 Förbund r.f.p ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
Yhdistyksen kielenä on Suomi ja ruotsi, kuitenkin pöytäkirja-
ja ilmoituskielenä on Suomi. |
| 2§
|
Yhdistyksen
tarkoituksena on vahvistaa ja kehittää kansainvälistä 505-purjeveneluokkaa
Suomessa, edistää jäsentensä keskinäistä kanssakäymistä ja
ystävyyttä sekä yhteyksiä kansainväliseen 505-purjehtijakuntaan.
|
| 3§
|
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys - osallistuu keskusjärjestötoimintaan
Suomen Purjehtijaliitto - Finlands Seglarförbund r.y:ssä (SPL)
ja The International 505 Class Yacht Racing Association (kansainvälinen
liitto) - nimisessä kansainvälisessä luokkajärjestössä - pitää
luetteloa jäsentensä omistamista 505-veneistä, sekä hoitaa
veneiden mittausta ja rekisteröintiä kansainvälisen liiton
antamien ohjeiden mukaan - osallistuu purjehduskilpailujen
järjestämiseen toimeenpanee keskustelu-, tiedotus- ja esitelmätilaisuuksia
- julkaisee purjehdusta koskevia painotuotteita |
| 4§
|
Yhdistyksen
jäseneksi voi liittyä jokainen SPL:oon kuuluvan purjehdusseuran
jäsen, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta.
Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus kirjallisen jäsenanomuksen
perusteella.
Hallituksella on oikeus erottaa jäsen päteväksi katsomastaan
syystä. Erottamisesta on tiedotettava etukäteen asianomaiselle
jäsenelle. hänellä on oikeus tulla kuulluksi hallituksen kokouksessa
ennen päätöksen tekemistä. Erotetulla jäsenellä on oikeus
valittaa erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukselle jättämällä
kirjallinen ilmoitus tästä yhdistyksen hallitukselle 14 päivän
kuluessa erottamispäätöksestä.
Hallituksella on oikeus erottaa jäsen häntä kuulematta, mikäli
hän ei,ole suorittanut hänen maksettavakseen kuuluvia maksuja
yhdistykselle 6 kuukauden kuluessa maksuunpanosta.
Kunniajäsenekseen yhdistys voi vuosikokouksessa tekemällään
päatöksellä kutsua toimintaansa ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä.
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät. |
| 5§
|
Yhdistyksen
jäsenellä on oikeus tulla valituksi yhdistyksen toimihenkilöksi.
Äänioikeudesta, kansainvälisen liiton kokouksissa ja kansainvälistä
Iiittoa koskevissa asioissa märätään kansainvälisen liiton
säännöissä. Kunniajäsenellä on puhe- mutta ei äänioikeutta.
|
| 6§
|
Vähintään
kolmen rekisteröidyn 505-veneen omistajat, jotka ovat yhdistyksen
jäseniä, voivat anoa lupaa perustaa rekisteröimätön alaosasto
eli laivue. Perustamisanomus, jonka tulee sisältää laivueen
toimipaikka, laivueeseen kuuluvien veneiden rekisterinumerot
ja omistajien nimet, on tehtävä kirjallisena yhdistyksen hallitukselle,
joka päättää anomuksen hyväksymisestä.
Hallituksen on evättäva laivueen perustaminen, mikäli se aiheuttaisi
useamman kuin yhden laivueen muodostumisen samassa pursiseurassa.
Hallitus voi hajoittaa laivueen, jos siihen kuuluvien veneiden
lukumäärä laskee alle kolmen.
Laivue on kutsuttava koolle vähintään kerran vuodessa valitsemaan
itsellen laivuekapteeni, jonka toimikausi on lokakuun alusta
syyskuun loppuun. Laivueen kokouksesta , jossa laivuekapteeni
valitaan, on ilmoitettava kirjallisesti laivueen jäsenille
vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta. Laivuekapteenin valinnasta
on ilmoitettava yhdistyksen hallitukselle välittömästi kokouksen
jälkeen.
Laivuekapteeneilla tai heidän valtuutetuilla edustajillaan
on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen hallitukson kokouksissa.
|
| 7§
|
Yhdistyksen
hallitus hoitaa lain ja yhdistyksen sääntöjen ja yhdistyksen
kokousten ohjeiden mukaisesti yhdistyksen asioita. Hallitus
huolehtii myös yhteydenpidosta kansainväliseen liittoon. Tässä
tarkoituksessa hallitus mm. Tiedottaa kansainvälisistä yleiskokouksista
(International General Meeting), valitsee tarvittaessa sijaisen
hallituksen puheenjohtajalle edustamaan yhdistystä kansainvälisen
liiton hallintokomitean (International Governing Committee)
kokouksiin, valitsee arvittaessa yhdistyksen edustajan kansainvälisen
liiton sääntökomitean (International Rules Committee) kokouksiin
ja toimittaa kansainvälisen lippuäänestyksen kansainvälisen
liiton ohjeiden mukaisesti. Lisäksi hallitus pitää luetteloa
rekisteröidyistä veneistä Suomessa sekä järjestää veneiden
mittaustoiminnan ja mallikaarien säilytyksen. |
| 8§
|
Vuodeksi
kerrallaan valittavaan yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja
(National President), varapuheenjohtaja, sihteeri (National
Secretary) ja rahastonhoitaja sekä korkeintaan 8 muuta jäsentä.
Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
ja vähintään puolet muista jäisenistä on saapuvilla ja kaikki
hallituksen jäsenet ovat saaneet tiedon kokouksesta. Äänestyksissä
kullakin hallituksen jäsonellä on yksi ääni. äänten mennessä
tasan ratkaiseePuheenjohtajan ääni. |
| 9§
|
Yhdistyksen
nimen kirjoittavat puheenjohtaja yksin sekä varapuheenjohtaja
ja sihteeri yhdessä. |
| 10§
|
Yhdistyksen
hallintoa ja tilejä tarkastamaan valitaan vuosikokouksessa
vuodeksi kerrallaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varamiehet.
|
| 11§
|
Yhdistyksen
toiminta- ja tilivuosi on lokakuun alusta syyskuun loppuun.
Tilit ja vuosikertomus on jätettävä tilintarkastajille viimeistään
kaksi viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään neljätoista
päivää ennen kokousta jäsenille heidän jäsenluetteloon merkittäväksi
ilmoittamillaan osoitteilla lähetetyllä kokouskutsulla. |
| 12§
|
Yhdistyksen
vuosikokous pidetään marraskuussa hallituksen lähemmin määräämänä
aikana. Muita kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo sen
tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen jäsenistä sitä
hallitukselta kirjallisesti pyytää ilmoitetun asian käsittelemistä
varten. |
| 13§
|
Vuosikokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi
pöytäkirjantarkastajaa,
2. Esitellään yhdistyksen vuosikertomus,
3. Esitetään yhdistyksen tilit ja tilintarkastajien lausunto
sekä päätetään tilien hyväksymisestä ja tili- ja vastuuvapauden
myöntämisestä hallitukselle,
4. Päätetään jäsenmaksun ja 505-veneen omistajilta perittävän
venemaksun suuruudesta,
5. Hyväksytään tulo- ja menoarvio alkanutta toiminta- ja tilivuotta
varten,
6. Valitaan yhdistyksen hallituksen jäsenet,
7. Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä
kuluvan toiminta- ja tilivuoden tilejä ja hallintoa tarkastamaan,
8. Päätetään muista hallituksen tai jäsenten esittämistä asioista
ottaen huomioon yhdistyslain 14§:n määräykset. |
| 14§
|
Päätökset
yhdistyksen kokouksessa tehdään yksinkertaisella äänten enommistöllä
paitsi milloin on kysymys sääntöjen 15 ja 16§:ssä mainituista
asioista. |
| 15§
|
Näitä
sääntöjä voidaan muuttaa yhdistyksen kokouksessa, jos muutoksesta
on kokouskutsussa mainittu ja jos muutosta kannattaa vähintään
2/3 annetuista äänistä. |
| 16§
|
Päätös
yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden
väliajoin pidetyssä yhdistyksen kokouksessa 2/3 äänten enemmistöllä
annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu, on sen varat käytettäva yhdistyksen
tarkoitusta palvelevan toiminnan hyväksi purkautumisesta päättäneen
kokouksen päätöksen mukaan. |