| R3 / Helsinki |
| Päivitetty Perjantai, Heinäkuu 3, 2009 by Raimo Raita |
| . Hesan regatta lauantai Lähdimme Tampereelta aamutuimaan aurinkoisessa ja erittäin lämpöisessä säässä kohti Helsinkiä. Hyvinkään kohdalla meni pilveen ja satoi muutaman tipan. Tämä ei meidän fiilistämme latistanut ja päivän ekaan starttiin saatiin huonon lähdön jälkeen hyvä meno päälle ja pyrkimys oikealle Melkin tapaan antoi paikan ykkösenä ekalla ylämerkillä. Ottomatti ja KiraMatti tiukasti kannassa. Heidän joutuessa keskenään nostelukisaan, laskettelimme alas rauhassa ja saimme sen verran kaulaa, ettei kukaan peittänyt. Homma alkoi olla siinä ekan lähdön osalta. Toiseen lähtöön tuuli nousi jo hieman. Järjestäjä mokasi jotain lähdön hetkellä (ilmeisesti viklan luokkalippu ei noussut ajallaan) ja äänimerkkien kanssa nousi Marianne. Se hiukan häiritsi menoa, kun mietittiin, että mitä nyt tapahtui. Samalla huomasin, että kierroslukutaulua käänneltiin ja edessä oli siis kolmen kierroksen kisa. Kaikki jatkoivat kisaa niinkuin pitikin. Ekalla alamerkillä parin veneen jo ollessa kryssillä järjestäjä antoi äänimerkit ja näytti C-lippua radan muutoksen vuoksi. Kyllä sitä jonkun aikaa etsiskeltiin uutta merkkiä. sitten kun kaikki viklat olivat kiertäneet ylämerkin, sitä vasta alettiin siirtämään. Sitten vain arvailemaan että kuinka paljon sitä oikealle viedään, lopulta ehkä 100-150 m. Tuuli koveni mukavasti 7-9 m/s lukemiin, palasi sitten lähes samaan mitä oli ollutkin ja OttoMatti näytti kuinka fiveä ajaetaan kryssiplaanissa. Vauhtien kasvaessa eroa alkoi syntyä jonkun verran alamerkille mennessä. HemppaAtte nousi myös ohitsemme ja viimeisellä kryssillä oli tarkoitus ajaa uudestaan heidän kantaansa, kunnes sitten petti etustaakin talja alapäästä. Koko riki oli hetken pelkän fokan kankaan varassa, mutta hyvin se sen kesti. Välitykset puolittuivat hätä korjauksella ja siitäkin ennätettiin maaliin ennen kuin oltiin jääty OttoMatille 15 minuuttia. Kolmas lähtö oli vielä hiukan kovempaa keliä ja OttoMatti dominoi lähtöä selkeästi. Räty ajoi hienosti kakkoseksi meidän jäätyä kolmanneksi. Petri/Juhani nautti myös selkeästi koventuneesta tuulesta ja he selvästi nautiskelivat menosta ollen 4. Kilpailu keskikastissa oli tosi tiukkaa ja sijat vaihtelivat lähdöittäin. On hienoa kun nuoria on tullut mukaan lisää hesasta ja tampereelta.. Nuoret tamperelaisetkin olivat lähteneet parin vuoden tauon jälkeen taas mukaan. Valitettava välinerikko (roikkumaremmi irtosi ja samassa yhteydessä peräsin vioittui) viimeisessä lähdössä oli heille ikävä takaisku, mutta ovat taas pian kuulemma mukana. Ja hyvä niin sillä tätä luokka kaipaakin, uutta verta vanhojen rinnalle. Sunnuntai alkoi pohjatuulisena ja kirkkaana. Siis vesille kellumaan, kunnes merituuli alkaisi - ja sehän alkoi tuttuun tapaan yhden maissa. Olimme laatineet mäkimiehen strategian: ajetaan niin hyvin kuin osataan ja katsotaan mihin se riittää. Ja heti ekasta lähdöstä paukku, sitten toisesta ja sitten vielä kolmannestakin... Mutta OttoMatti ja Rätyinen koko ajan iskuetäisyydellä. Maxitin hirmuinen kryssivauhti ja nousukulma olivat kuitenkin muille liikaa. Sunnuntain opetukset: kaikkein tärkeintä oli katsoa shiftit. Tuuli ei kääntynytkään auringon mukana, vaan heitteli erikoisella tavalla vasemmalle. Ehkä tämä oli vallitsevan pohjoisvirtauksen aiheuttamaa. Samasta syystä makkararadan lenssit piti ajaa Harmajan puolelta. Espoon puoli oli kuoleman paikka. Startissa kannatti jopa jäädä suosiolla kakkosriviin, jotta pääsi heti heittämään paaralle ja oikealta lähestyvään puuskaan. Juhan uudet Polaroidit pääsivät oikeuksiinsa. Tulokset osoitteessa http://www.helsinkiregatta.fi/components/com_tulokset/tulokset/2009/HelsinkiRegatta2009_505_final.htm Seuraava kisa: SM Näsijärvi. Aikaa tasan kuusi viikkoa. OttoMatin merkinkierrot olivat taas todella mallikelpoista katsottavaa. Kaikki muut venekunnat antavat joka merkillä tasoitusta pari-kolme veneenmittaa. Tämän korjaamme vielä kuntoon ennen mestaruuskisoja. Nährään Nässyllä! Ranking Leader 8924 Maxit |
| EM-kisojen loppuraportti |
| Päivitetty Keskiviikko, Heinäkuu 1, 2009 by Sampsa Hyysalo |
| Perjantain purjehdukset peruttiin liian kovan tuulen ja aallokon takia, mutta lauantaina päästiin tykittelemään tosissaan. Pirteä 10-16 m/s tuuli otti miehistöistä ja veneistä kaiken ilon irti ja myös kotiväelle kilpailu tarjoiltiin livenä netistä GPS-seurannan avulla. Avain kohtuullisiin sijoituksiin oli pitää veneen masto taivasta kohti. Välillä meri nimittäin näytti taistelutantereelta, kun voimistuva keli heitti venekuntia ylösalaisin pitkin rata-aluetta. Meri ei säälinyt edes Eurocupin voittajavenekuntaa Findel/Telleniä, joka löytyi alamerkin läheisyydestä köli ylöspäin. Tarina kertoo, että PB-purjeilla ajanut Findel oli vastannut Ian Pinnelin uteluihin kaatumisensa syyksi huonot purjeet… Lauantain ensimmäisessä lähdössä Tumppi&Hamppi paineli kovasta kelistä innostuneena suomifleetin kärjessä sijoilla 25-30, Sampsa ja Antti heti kannoillaan. Slööriosuudella Sampsa ja Antti päätti toistaa Merikallion Hannun Quiberonin EM-kisojen lentoonlähtöyrityksen ajamalla täyttä trapetsilenssiä isoon ristiaaltoon sillä seurauksella, että koko vene otti ison ilmaloikan suoraan aallon pohjalle. Iso täräys ja hervottomat naurut – it’s flying! Viimeinen nakki ajettiin järjestäjien mukaan 32 knotsin eli n. 16 m/s:n tuulessa. Sampsa&Antti sai puristettua itsensä Tumpin ja Hampin edelle hieman ennen viimeistä ylämerkin kiertoa - spinnu ylös ja täyttä höyryä alas. Valitettavasti fiveä ei ole tehty lentämiseen ja edellisellä osuudella koettu loikka taisi hajoittaa spinnupuomin pään; jiipissä se lensi istuinlaatikkoon! Ei auttanut kuin ottaa spinnu alas ja jatkaa kahdella purjeella kohti maalia ja katsoa, kuinka takaa tulleet veneet kiisivät ohitse. Maalissa Tumppi&Hamppi 34: s, Sampsa&Antti 37:s. Thomas ja Timo katkaisivat jatkopinnansa eivätkä ehtineet ensimmäiseen lähtöön. Jukalle ja Karille puolestaan keliä oli hivenen liikaa, joten he olivat lukuisten muiden keskeyttäneiden joukossa. Toista lähtöä ei lauantaina enää ajettukaan, kun keli oli voimistunut liian kovaksi näin ison fleetin ajattamiselle turvallisesti. Hymyt olivat rannassa kuitenkin herkässä; mega-aallokko tarjosi huikeita fiiliksiä ja muistutti, millaista purjehdus voi hauskimmillaan olla. Sunnuntaina tuuli oli heikentynyt huomattavasti parin aikaisemman päivän lukemista noin 5-7 m/s:iin. Keliksi, jossa lähes kaikki venekunnat kulkevat kovaa. Loppusijoituksissa olisi helppo romahtaa kauas taaksepäin ja noustakseen pitäisi purjehtia todella hyvin. Ohjelmassa oli aikataulun mahdollistamissa puitteissa yhdestä kahteen lähtöä. Sampsan ja Antin ongelmat alkoivat heti aallonmurtajalta rata-alueelle kääntymisen jälkeen, kun kikivaijerin säikeet rupesivat paukkumaan poikki. Rantaan palaamiselle ei ollut enää aikaa, joten matkalla radalle Sampsa ryhtyi rakentamaan dyneemasta uutta kikiä - hyvä pitää varaosia aina mukana vesillä. Kun kiki oli saatu kuntoon, päätti stuuran skuutti alkaa kuoria itsensä. Ei kovin lupaava alku viimeiselle kilpailupäivälle. Kipparin jalkaan oli kuitenkin aamulla vedetty Palermon kuuluisat taikakalsarit, joten toivoa ei ollut suinkaan heitetty. Ensimmäisessä lähdössä suomalaisista näytti hyvän startin ottaneen ainakin Sampsa&Antti sekä Tumppi&Hamppi. Sampsan venekunta paineli fleetin keskeltä aivan kärkiveneiden tahdissa vapaissa tuulissa kohti jossain horisontissa olevaa yläprikkaa. Tosiaan – jossain. Valitettavasti yläprikka löytyi Antin likinäköisillä silmillä niin myöhään, että suht tasaisesti molemmista laidoista prikalle saapuneet kärkiveneet pääsivät blokkaamaan hyvän lähestymisen ja vei näin mahdollisuuden kiertää merkki 10:n joukossa. Toinenkin kierros eteni ihan hyvissä asemissa, kunnes kuoriutunut stuuran skuutti päätti sitten jumiutua kokonaan viimeisellä slöörillä. Edessä olisi kuitenkin vielä yksi pitkä kryssi ja lenssi, joten skuutille oli tehtävä pikaisesti jotain. Antin ajaessa venettä ja spinnua trabalta ja Sampsan yrittäessä korjata skuuttia, edessä olleet veneet pääsivät hieman karkuun ja takana tulleet saivat ikävästi kiinni. Lautakunta halusi kuitenkin ehtiä ajattaa vielä toisen lähdön, joten he ottivat jengin maaliin jo slöörien jälkeen alamerkiltä – onni sinänsä, mutta toisaalta skuuttiakaan ei olisi tarvinnut yrittää korjata, mikäli radan lyhentämisen olisi ymmärtänyt ajoissa. Maalissa 8466 Sampsa&Antti 19., 8632 Tumppi&Hamppi 29., 8768 Kari&Jukka 47. ja 7784 Thomas&Timo 60. Toinen lähtö oli hyvin paljon ensimmäisen kaltainen. Tikku pystyssä, gasti täydellä traballa, kettumaista aaltoa ja jatkuvaa duunia. Muutenkin sama resepti toimi edelleen; hyvä lähtö, vapaissa kohti seuraavaa tuulialuetta ja mikäli mahdollista, niin mielellään vielä nostavassa shiftissä. Tuuli kääntyili edestakaisin sellaiset 10-15 astetta, joten ajamalla pari shiftiä oikein, pääsi yleensä yhdestä tai kahdesta veneestä ohi. Mutta kävi se hissi välillä myös toiseen suuntaan. Riitti, että joku heitti suoraan eteen tai yksi venda epäonnistui, niin tarkkaan katsottu vapaa rako oli mennyttä. Sampsa&Antti paineli viimeistä lähtöä ”kakkosfleetin” (sijat 15-25) kärjessä, Tumppi&Hamppi n. 10 sijaa taaempana ja Thomaksen ja Jukan venekunnat sijoilla 40-55. Maalissa vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen suomipojat olivat maalissa seuraavasti: Sampsa&Antti 17., Tumppi&Hamppi 30., Jukka&Kari 51., Thomas&Timo 71. Kärjessä Tohtori Pikkunälkä (Dr. Hunger/Kleiner) vei nimiinsä vaikuttavaan tyyliin uransa 17:nnen Kieler Wochen voiton nousten kolmanneksi jääneen Boysen-Möllerin ohi eniten koskaan Kielin regatan voittoja keränneeksi venekunnaksi. Kakkoseksi tasapisteillä BM:n kanssa kiilasi Saugmann/Ramsbaek. Suomipoikien loppusijoitukset: Sampsa & Antti: 28. (144 pistettä) Jari & Tuomas: 39. (203) Jukka & Kari: 55. (297) Thomas & Timo: 63. (368) Täydelliset tulokset löytyy osoitteesta: http://results.regatta-info.de/upload/ergebnisslisten/2009-07-01_505%20SAP%20EM_Wettfahrt_8.pdf Eurocupin tuloksia odotellaan osoitteeseen: http://www.505eurocup.org/ Kisaterveisin, Antti |
| lykkyä |
| Päivitetty Perjantai, Kesäkuu 26, 2009 by Sampsa Hyysalo |
GPS trackingistä kiinnostuneille harmiksi. Lähtö aikaisintaan klo 15 suomen aikaa. Ulkona puffit 30 knuubaa ja järjestäjät eivät ilmeisesti halunneet hinailla tuhoutuneita fivejä ulkoradalta 5nm rantsuun -- tässä pursiseuran edessä on keliä vain 8-10ms, mutta koska luokkia on niin paljon niin veikkauksemme on, että lähempänä ajavat junnu yms luokat päästetään skabaan ja turvaveneet keskitetään niille. Saas kattoo. |
| EM puolivälifiilikset |
| Päivitetty Perjantai, Kesäkuu 26, 2009 by Sampsa Hyysalo |
EM skabat kielissä ovat päässeet puoliväliin; keskiviikkona kaksi lähtöä, torstaina kolme, jäljellä vielä toiset viisi. Kiel on tarjonnut erinomaiset seiluu olosuhteet ja kerrassaan mahtavat rantafasiliteetit; olympiasataman mainion perussetin lisäksi ke oli hyvä buffet, torstaina HETI rantaan tullessa kaljaa ja lämmintä pasteijaa, perjantaina on taas sponssibuffet, lauantaina risteilu ja su palkintojenjakobileet – ei paljon ruokapaikkoja tarvitse itse katsella. Keskiviikkona oli kaunis auringonpaiste ja keliä 4-6ms, jossa 5-10 asteen shiftejä ja ”tuulisuikaleita”. Alla vanhaa aallokkoa ja pienempää choppia. Joku sanoisi hankalaa, allekirjoittaneille tervetullutta 100 veneen ja pirullisen hyvien venevauhtien fleetissä. Suomalaisista 8466 Sampsa & Antti taktikoi itsensä kohtuullisesti kärjen jälkeiseen ykköspakkaan ja paranteli siellä asemiaan sijoille 19 ja 26, keskiviikon jälkeen sijalla 23. 8632 Tumppi ja Hamppi olivat vain hieman perässä kummassakin lähdössä, vaan 100-300m on tässä fleetissä aika monta sijaa, ke jälkeen sijalla 40, hieman taas perässä 8768 Jukka & Kari 47 ja Tuomas & Timo hieman tästä perässä Torstaina oli regatan tiukin päivä kolmella lähdöllä. Sen kunniaksi keliä siunaantui aamuksi ja ensimmäiseen lähtöön noin 8ms ja aallokkoa miehiset 1,5m (pituuden ollessa noin 10m). Nämä täydelliset seiluuolosuhteet hämmensivät suomipoikain keskittymiskykyä (liekö vähän jännittänyt 100 venettä poukkoilemassa minne sattuu isossa aallokossa) ja esim. allekirjoittaneet myöhästyivät 1. jänislähdöstä mukavat 2 veneenmittaa, Tumpi ja Hampi mokasivat yhden lähdön vastaavasti ja Jukka ja Kari ottivat keskimmäisestä lähdöstä kunniakkaan DFL, mutta nousivat tuosta viimeisestä lähtöruudusta sijalle 50. Ei huonosti. Ylipäätään kukin venekunta väläytteli varsin mallikkaita ajoja päivän mittaan. Päivän paras sijoitus lähdön kestäessä oli 8632:lla jossa Hamppi laski edestään vain 10 spinnua … ei kannata laskea… ei spinnua veteen, eikä maston päätäkään, ei ainakaan molempia; silti sijoitus ihan kunniakas 30+. Ylipäätään torstai tarjosi mitä kummallisempia hämmennyksiä radalla; esimerkiksi slöörille ilmestyi yhtä äkkiä eteen sotku jossa kaksi paattia yhdessä kovaa huutavassa sumpussa, kun toisen spinnunskuutti oli mennyt toisen stuuran puomin ympärille. Torstain suomalaistulokset hieman keskiviikkoa vaisummat, torstain jälkeen Antti ja Sampsa 8466 sijalla 29. Tumppi ja Hamppi 8632 sijalla 45. Jukka ja Kari 8768 54 ja Thomas ja Timo 61. Tänään radalla on kaikkien veneiden GPS seuranta livenä (ja kai replaynäkin saatavissa) lähtö suomenaikaa klo 12, kaksi lähtöä, keliä näyttää olevan noin 10-14ms ... ts vauhtia ja vaaratilanteita riittäänee! Hauskaa on!! Suomifleetin kirjurina Sampsa |
| Århus EC, NoM, DM |
| Päivitetty Torstai, Kesäkuu 18, 2009 by Raimo Raita |
| Tiimit JariTuomas ja JukkaTatu saapuivat sateiseen Århusiin myöhään torstai iltana. Perjantai oli suunniteltu treenipäiväksi, mutta sateinen ja kova tuulinen (15 m/s) sää pisti keltanokkatiimin JukkaTatun varovaisiksi. Suomifleetin kovantuulen spesialistit JariTuomas kävivät tällöin luukuttamassa kepsiin 17.8 kt. Samoihin alkoihin vielä Århusiin matkalla oleva Suomifleetin kolmastiimi SampsaAntti keräilivät tuulenvoimasta revenneen kansipeiton palasia Iso-Beltin sillalla. Ensimmäisenä kisa-aamuna lauantaina tuuli puhalsi samalla voimakkuudella kuin perjantaina, mutta aurinko oli ilmaantunut taivaalle. Tuulen hieman laannuttua iltapäivällä järjestäjät uskalsivat lähettää veneet vesille. Ekan startin yläprikalla JukkaTatu osoitti, että kovalla tuulella ei manöövereiden tarvitse olla täysin kohdallaan, jos gastilta on pituutta ja iso pää - sijoitus top10:ssä ja Suomifleetin keulilla. Sama tiimi osoitti myös, että kovan tuulen lenssillä ei gastin pituudesta eikä isosta päästä ole hyötyä vaan manööverit täytyvät olla kohdalaan - turtle. Tuulen yltyessä puolifleettiä suuntasivat rantaan JukkaTatu mukanaan. JariTuomas ja SampsaAntti kisasivat urhoollisesti kaikki kolme starttia uintikeikoista ja välinerikoista huolimatta. Lauantaipäivän erikoismainintana Tom Bojland luukutti 20.9 kt! Sunnuntaina aurinko paistoi ja tuuli 10+. Suomifleetti purjehti kaikki neljä lähtöä kisaten keskenään top10 ulkopuolella. FindelTellen vei voiton, BM:t kakkosena ja Dr. HungerKleiner kolmosena. JariTuomas 11. SampsaAntti 13. ja JukkaTatu 17. Tatu PS: EuroCupin tulokset kokonaisuudessaan osoitteessa www.505eurocup.org, JariTuomas tällä hetkellä kokonaistilanteessa sijalla 2. |
| R2 Airisto |
| Päivitetty Sunnuntai, Kesäkuu 7, 2009 by Raimo Raita |
| . Tampere rules again. 14 venetta ilmestyi linjalle. Porista vain yksi kun Isokarhu on loukannut selkansa SM kisoihin asti, Tampereelta kolme, Turusta kaksi, loput Helsingista. Hyva Hoski! Vai pitaisiko Thomas laskea porvoolaiseksi. Lauantai antoi kevytta kahdesta viiteen kelia. Hetkittain paastiin vaijerille, valilla tuskiteltiin kopissa.Tuulen kaannokset olivat tayttyvan matalapaineen lajityypillisesti suuria. Maxit teki ennen kisaa joukkuepaatoksen, etta ajetaan pilvien ja tuulialueiden mukaan. Viis ennusteista ja kompassista. Nyt kun olemme saaneet trimmit kuntoon, niin tama olikin ainoa oikea tie. Otimme jokaisen shiftin erittain nopeasti ja paattavaisesti siita riippumatta, mita muu fliitti teki. Valilla ajoimme vaaraan suuntaan kohti nousevaa pilvea ja sloorasimme sitten ylamerkille, ja tienasimme helposti kymmenia metreja. Sitten kun olimme karjessa, Juha neuvoi mua nain:pidetaan itsemme jalkijoukon ja seuraavan merkin valissa. Niin helppoa se joskus on... Jarjestajat suostuivat siihen Sampsan toiveeseen, etta koska sunnuntain keliennuste oli heikko, ajaisimme nelja lahtoa. Ja nain tehtiin. Maxit johti taas kun ajettiin viimeisen eran toista kryssia. Paahdoimme taysilla sattumoisin linjan yli ja kas kummaa, laivalla ammuttiin laukaus kuten voittajalle! Me vahan ihmeteltiin, mutta kun emme olleet ehtineet kipparikokoukseen aamu unemme takia, oletimme, etta tama viimeinen kisa oli maaritelty kaksikierroksiseksi. Kyse oli kuitenkin lautakunnan laskuvirheesta ja oikeastaan olisi pitanyt ajaa viela yksi kierros! Me ja seuraavana tullut HemppaAtte lahdettiin kotiin suu virneessa. Muut pyorivat hetken neuvottomana laivalla ja lahtivat sitten ajamaan viimeista kierrosta. Kylla me ihmeteltiin... Teimme rannassa hyvityspyynnon ilmeisen tuomarivirheen takia ja meille myonnettiin siita kisasta sija 2,6. Sunnuntaina ei paasty ajamaan tyynen takia, joten lauantain tulokset jaivat lopullisiksi. Opetukset ainakin meille: vene sellaiseen kuntoon, ettei tarvitse etsia koysia, sen verran tunteja vesilla etta tietaa mita tekee. Siina ne kaikkein tarkeimmat. Yksinkertaista ajamista! TULOKSET OSOITTEESSA http://www.saunalahti.fi/ass1/index.html Ja seuraavaksi Helsingin regatta. Maxit 8924 |
| 505 simply the best |
| Päivitetty Tiistai, Kesäkuu 2, 2009 by Raimo Raita |
| Dinghy Sailing Magazine on valinnut fiven englantilaisten jollaluokkien kaikkien aikojen parhaaksi. "... the 505 ... has been the best in the past, is the best now, and will continue to be the best in the future." Tjaa. Mitäpä tuohon paljon lisäämään. Juttu pdf:nä osoitteesta http://www.int505.org/ /News. |
| Euroopan retken kuvia |
| Päivitetty Lauantai, Toukokuu 30, 2009 by Raimo Raita |
| . osoitteessa http://gallery.atpic.com/fr/26770 |
| R1 Casseli Race, toka päivä |
| Päivitetty Sunnuntai, Toukokuu 24, 2009 by Raimo Raita |
| . Päivä valkeni kauniina. Lahden linnut lauloivat kauniisti (aallonmurtajalla kaksituhatta naurulokkia pesimässä) ja Päijänne antoi mukavaa 4-6 metrin pohjatuulta. Juha antoi mulle ennakkoilmoituksen: ajetaan kaksi piikkiä ja tullaan sitten rantaan nauttimaan Lahden miellyttävästä rantamiljööstä. Eka kisa oli siis nautittavaa ajoa ja ankaraa taistelua. Kärkisijat vaihtuivat taajaan, mutta kolmen-neljän veneen kärki alkoi jo erottua. Maxit onnistui viime osuuksilla nousemaan kärkeen. Toisen kisan aikana taivaalle kertyi mustia pilviä ja akak: viimeisen lenssin aikana tuuli nousi äkäisesti jonnekin 14 m tienoille. Hurjaa menoa, kun jouduimme ajelemaan pujottelurataa kiinni ajettujen litien, viklojen ja H-veneiden keskellä. Lähtöjärjestys oli 505 – H – Vikla ja Liti. Me saatiin ajaa yksi kierros enemmän kuin muut ja maaliin tultiin kaikki luokat yhtäaikaa. Aika hässäkkää, kun vikloissa oli mukana sekä junnu että isä/lapsitiimejä ja aika pelokkaita katseita esiintyi, kun isot pahat fivet syöksyivät alamerkille suu vaahdossa kaksinkertaisella nopeudella. Kisan loppuminuuteilla saatiin aika kipeästi vielä raekuuro päälle. Maxit voitti jälleen tasaisen työskentelyn ja loistavan lenssitaktiikan ansiosta. Kolmannen lähdön lähestyessä Päijänteen itäpuolen pilvimuuri yhä kasvoi. Maxitin keulamies totesi tavoitteen toteutuneen: lähtövoitot oli otettu sovitulla tavalla ja regattavoitto plakkarissa. Gastin polvi alkoi vaivata, joten katselimme rannalta seuraavan ison puuskan aiheuttamaa tuhoa vesillä: Liti ajoi Erkka/Jukan peräpeilistä sisään, H-vene menetti mastonsa, useita uintireissuja eri luokissa. Mutta oli upeata katsella kerrankin rannasta kun FIVE KULKEE. Tuuli nousi useiden arvioiden mukaan yli 15 metrin nopeuteen. Otimme rantaan tulijoita vastaan ja adrenaliinia oli vielä suonissa! Että hianoo oli. Lopputulokset ilmeisesti Lahden Pursiseuran kotisivuilla. Tässä ilmeisesti kolmen kärki: Maxit, Kaapikello, Pinkki Viiva. Nähdään Turussa! 8924 Maxit-Panther |
| R1 eka päivä |
| Päivitetty Lauantai, Toukokuu 23, 2009 by Raimo Raita |
| 2009 ensimmäinen ranking-kisa, ensimmäinen päivä Lahti. Se antaa kaikkea kivaa purjehdukseen. Tänään saimme nauttia 1-8m/s tuulesta ja sen suunta ja paikkakin vaihteli niin paljon että sijoitukset vaihteli jokaisessa lähdössä melkoisesti ja koko ajan. Epäonnisin taisi olla Thomas piironginlaatikollaan. Hän taisi johtaa joka lähtöä muutta viimeinen alamerkki ja lenssi oli hänelle kuten monelle muullekin vaikea. Kiva aloitus kaudelle: 11 venettä mukana ja tasaista paikoitellen. Sijoitukset vaihteli lähdöittäin. Saimme ajaa kolme kierrosta muiden ajaessa kaksi ja odottelut lähtöjen välillä saatiin minimiin vaikka jokaisen lähdön välillä lautakunta nosti mariannen ja järjesteli muuttuvaan tuuleen rataa. Päivän johtaja raimo/juha 8924 seuraavina thomas/timo 7784 kolmantena sampsa/tapani 8466. Ekan lähdön voitti tatu/ville 8320 ja jokaisessa lähdössä on eri voittaja. T juha 8924 |
| MM-kisa 2010 |
| Päivitetty Maanantai, Toukokuu 18, 2009 by Raimo Raita |
| . Kisa lähestyy... Kotisivut avattu: osoite http://www.505worlds2010.com/ Tusina venettä pitää saada Suomesta mukaan. Nyt kannattaa aloittaa treenit ja tehdä alustavat aikatauluvaraukset. Kaikkien kisoissa käyneiden puolesta voin vakuttaa, että KYLLÄ KANNATTAA! Jos on kysymyksiä, voidaan jutella Lahdessa viikonlopulla. Terv 8924 |
| Kilpailukutsu Lahden Ranking 23.-24.5.2009 |
| Päivitetty Keskiviikko, Toukokuu 13, 2009 by Sampsa Hyysalo |
| Casseli Race; www.casselirace.fi Vesijärvi, Lahti, Lahden Purjehdusseura Kaikkien luokkien kotisatamana toimii Lahden matkustajasatama Rata-alueet sijaitsevat Vesijärven Enonselällä Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä sekä luokkien ranking-sääntöjä Purjehdusohjeiden jako La 23.5 klo 08:30 – 10:00 Ohjaajakokous La 23.5 klo 10:00 Päivän ensimmäinen lähtö La 23.5 klo 11:00 Illanvietto La 23.5 klo 18:30- Päivän ensimmäinen lähtö Su 24.5 klo 10:00 Palkintojen jako Su 24.5 n. klo 16:00 Ilmoittautuminen Kirjalliset ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen lahden.purjehdusseura@pp.phnet.fi maanantaina 18.5.2009 klo 16:00 mennessä. Osallistumismaksu 505 50,- Osallistumismaksu sisältää Ruokailun (luonas) molempina päivinä ja iltaohjelman. Lahden Purjehdusseuran tilille Nordea 228038-41890. Maksukuitti voidaan kysyä tarvittaessa. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan 23.5.2009 klo 9:30 asti. Jälki-ilmoittautumisesta peritään 20,- lisämaksu. Majoittuminen Alustavasti varattu 20 2hh Alex Park Hotelista ( http://www.alexpark.fi/ ). Huoneiden hinta: 68€/1hh/vrk, 78€/2hh/vrk, 27€/lisävuode/vrk (sis. buffetaamiainen, aamusauna ja vapaa sisäänpääsy viihderavintolaan). Lisävuorokaudet tarjous hinnalla. Autopaikka 5€/auto/vrk (ei varattavissa etukäteen). Huonevaraukset hotellin vastaanottoon: e-mail booking@alexpark.fi, puhelimitse 03 – 52 511. varausta tehdessä mainitse viitteenä ”Casseli Race”. Kiintiö voimassa 23.4.2009 asti. Tiedustelut Lahden Purjehdusseura ry Timo Tuominen 050 – 383 8568 Mikko Läike 0400 - 713 265 http://www.casselirace.fi/ |
| kisakalenteri |
| Päivitetty Lauantai, Toukokuu 2, 2009 by Sampsa Hyysalo |
| Moi Tiedoksi siis kaikille, että 2009 kilpailukalenteri on edelleen seuraava. -- tämä löytänee paikkansa kisakalenteri kohtaankin tässä vähitellen R1 Casseli Race, 23.-24.5.2009, LPS, Lahti R2 Airiston Regatta, 6.-7.6.2008, ASS, Turku R3 Helsinki Regatta, 27.-28.6.2009, Helsinki Regatta tmk, Helsinki R4 SM-purjehdukset, 7.-9.8.2009, Vene –71, Tampere R5 Pori Open, 5.-6.9.2009, BSF, Pori Vesileiri HSK 16.5 viikonloppuna. |
| St Raphael 3. kilpailupäivä. |
| Päivitetty Perjantai, Huhtikuu 17, 2009 by Raimo Raita |
| Raportointi tulee hivenen myöhään,koska allekirjoittanut on vasta toipumassa reissusta saamastaan salmonella vatsanvääntäjästä. No kuitenkin kolmas päivä alkoi taas tuulisena ja aurinkoisena, mutta poiketen muihin päiviin, keli moinasi jo aikaisin päivästä, kuollen viimeiseen starttiin kokonaan pois. Tumppi&Hamppi otti todella kehnoja startteja koko päivän, olisiko skippari ollut jo hivenen kuumeessa. Hirvittävän määrän joutuu keski fleetissä tekemään töitä saadakseen muutaman sijan poimittua. FIN 8632:n sarja lopulta 19,13,16,26,19 ja DNF. Lopputulos 22 / 64. Jukka ja Kari paransivat tekemistään veneessä kokoajan ja se näkyi myös radalla. Yhtä isompaa spinnutrasselia lukuun ottamatta, meno alkoi jo olla mallikasta. Manöövereihin kun tulee vielä lisää ripeyttä niin se varmasti näkyy myös tuloksissa. Jukka ja Kari ajoi tasaisesti sijoille, 36,25,36,32,34 ja DNF. Lopputulos 30 / 64. Suomifleetti joutui harmittavasti jättämään viimeisen startin väliin. Jukka&Kari miehistön tarve oli ennättää ajoissa Nizzan kentälle ja Tumppi&Hampilla oli enää 700 km ajettavaa Gardalle ja Bergamon kentälle. Viimeiseen starttiin kun keli tilttasi ei maaliin ennättänyt kuin 20 ensimmäistä venettä 30 min aikarajan takia. Sinällään harmi että Tumppi ja Hamppi jättivät startin vasta viimeisellä ylämerkillä, maalin ollessa 1,2 nm päässä alamerkillä. Startin jätimme sijalta 17 eikä lähellämme takana ollut uhkaamassa yhtään venettä. Paikkana St. Raphael on kyllä paratiisi purjehtijalle. Paikallisesta seurasta olikin Olympialaisissa pari mitalistia ja yksi surfari pistesijoilla. Ja kun paikallinen ala-aste on keskiviikkoisin kiinni, järjestää kaupunki keskiviikkoisin oppilaille purjehdusta yhteistyössä seuran valmentajien kanssa. Purjehduksen voi myös valita oppiaineeksi koulussa. Seuraava Ranskan EuroCup onkin sitten todennäköisesti Cannesissa keväällä 2010. T. FIN 8632 ja FIN 8768 |
| Leiri 16.5, treenit 9.5. |
| Päivitetty Maanantai, Huhtikuu 13, 2009 by Sampsa Hyysalo |
| Moi kaikki, Päätimme siirtää kevään aloittavan leirin lauantaina 16.5. (- 17.5). koska HSK järjestää tuolloin korkealaatuista koulutusta joka tapauksessa 505, Vikla ja 470 luokkien purjehtijoille (ks ohjelma alla). Aamun koulutustilaisuuden jälkeen lähdetään vesille pistämään opit käytäntöön. Myös aiemmin sovittu leiripäivä lauantai 9.5. on "ohjelmassa", mutta muutettuna helsingin fleetin treenipäiväksi klo 11- eteenpäin. Tuolloinkin meille on varattu kumppari, eli coachaaminen ja lähtöharjoittelu onnistuu kahtena perättäisenä lauantaina. tässä yksityiskohtia lisää: HSKn kevytvenetoimikunta järjestää aktiivisille Five, Vikla ja 470 purjehtijoille kevytveneklinikan HSKlla, ravintola Blue Peterissä Lauantaina 16.5 klo 9.30-12.00. Klinikka on avoin kaikille e.m. luokissa kilpaileville purjehtijoille. Ohjelmassa on: 9.30-11.00 Kahdenhengen kevytveneen trimmaus - Mikko Brummer 11.00-12.00 Kahdenhengen kevytveneen taktiikka ja miehistötyöskentely - Petri Leskinen Tämän jälkeen on luontevaa jatkaa luokkakohtaisesti slipi- ja/tai vesitreeneillä. Aamulla tarjolla omakustannushintaan aamusämpyläkahvit. Ilmoittautumiset viimeistään kahta viikkoa ennen 4.5 : Matti Pentti, matti.pentti@pp.inet.fi Tule kuulemaan ja keskustelemaan itsellesi kovempi vauhti ja parempi menestys alkavan kauden kisoihin ! |
| AP+A |
| Päivitetty Lauantai, Huhtikuu 11, 2009 by Raimo Raita |
| Rafussa tuulee. Päivän kaikki lähdöt peruutettiin kovan tuulen takia. Urheiluhenkisimmät kävivät treenaamassa, saldona kaksi taipunutta mastoa. Suomifleetti sääli kamojaan ja edessä oli vapaapäivä. Illalla onkin sitten yhteisillallinen jossakin ravintolassa. Jukka ja Kari on tuloksissa nyt sijalla 32 ja Hamppi ja Tumppi sijalla 16. 53 kolme venettä on ajanut kaikki startit, 63 venettä on ollut yhteensä mukana. Regattaa johtaa Holger Jess & co, toisena Stephan Köchklin & co kolmantena Cristian Kellner ja nelosina Pinnelin tiimi. Terveisin, Kari, Jukka, Hamppi, Tumppi ja Jogi Le Berre |
| St Raphael, kilpailut käyntiin |
| Päivitetty Lauantai, Huhtikuu 11, 2009 by Raimo Raita |
| St. Raphaelin 1. kilpailupäivä Aurinko paistoi jälleen puhtaalta taivaalta ja tuulta riitti, juuri niin kuin oli luvattu. Aurinko rasvat naamaan ja pikapalaveri, ottaako reachejä varten pienemmän spinnun vai jyrätäänkö maxilla. No kun on tänne asti tultu, niin vedetään maxilla. Ensimmäisen startin aikana tuulta oli 9 m/s ja puuskat vähän kovempia. Järjestäjät liputtivat gate-startin, ja GBR 9012 sai kunnian avata jäniksenä. Tumppi ja Hamppi starttasi alkupäästä, mutta päästi pahasti yhden saksalaisen veneen yläpuolelle. Ensimmäinen kryssi meni ns. pääjoukon mukana, mutta lenssillä maxi spinnulla pääsimme todella hyvällä vauhdilla ja onnistuneilla jiipeillä irti pääjoukosta. Loppu startti ajettiin suhteellisen vapaissa tuulissa poimien muutamia sijoja. Jukka ja Kari ei saanut itseään irti pääjoukosta, vaikka hyvää ja tiukkaa taistelua kävivätkin. Maalissa Jukka ja Kari sijalla 39. ja Tumppi ja Hamppi sijalla 19. Toiseen starttiin keli hivenen keveni, mutta pienet välinerikot ja uiminen oli verottanut fleettiä jo kymmenellä veneellä. Jukka ja Kari otti startin keskeltä linjaa kun taas Tumppi ja Hamppi melkein viimeisenä veneenä. Välittömästi jäniksen ( GER 8651 ) perään puhtaisiin tuuliin tavoittelu oli hyvä ratkaisu. Oikealaita veti paremmin ja jänis kiersi ylämerkin ykkösenä. Jäniksen ja Tumppi&Hampin väliin kuitenkin ennätti regatan kärkiveneet kouluttajamme Holger Jessin johdolla. Ylämerkin kiersimme kuitenkin 20 sakissa. Jukka ja Kari tuli ylämerkille tiiviissä pääjoukossa, jossa joko voitti tai hävisi sijoja hetkessä. Avotuulivauhtimme oli kuitenkin niin hyvää, että lähes joka avotuuliosuudella saimme poimittua sijoja. Jukka ja Kari sai myös varsinkin slööreillä veneensä kulkemaan todella hyvin ja poimittua paljon veneitä. Jukan ja Karin nousujohteinen startti päättyi sijalle 25. ja Tumppi&Hamppi lopulta sijalle. 13. Päivän viimeiseen starttiin lähdettiin sitten koko fleetin voimin hakemaan vasenta laitaa ja ennen ensimmäistä lenssiä erot olivatkin todella pienet. Suomifleetti taisteli jossakin keskivaiheilla fleettiä ja hienoa kamppailua sai käydäkkin. Mahtavaa kilpailemista. Lenssillä keli alkoi jo moinata pahasti, kun kellokin läheni jo seitsämää illalla. Moinatessa tuulikin kääntyi ja viimeisellä kryssillä Tumppi & Hamppi ajoi 20 asteen sihftin, joka oli oikeastaan päïvän ainut shifti, fiksusti crossaten pabiksella koko fleetin. Viimeisellä ylämerkillä Tumppi ja Hamppi oli sijalla 16. ja kun loppu startti ajettiin jonossa, niin sija oli helppo myös säilyttää. Jukka ja Kari taas joutui tekemään todella paljon töitä tapellessaan sijoituksista. Hyvä slöörivauhti ei riittänyt nostamaan sijoituksia matkan vähän loppuessa kesken. Jukka&Kari sijalle 36. Nyt odottelemme tuomariston päätöstä, lähdemmekö vielä vesille kovan tuulen takia. Radalla oli noin 65 venettä, enemmän tai vähemmän mukana joka startissa. Muutamilla veneillä on ollut varusteiden kanssa ongelmia. Tämän viikon saldo menetetyissä hiilikuitupuomeissa taitaa olla yksi stooran puomi ja kolme spinnunpuomia. Alumiinisia ei ole mennyt rikki, kuin heloista. T: Hamppi, Kari, Jukka ja Tumppi. |
| St Raphael 2. päivä |
| Päivitetty Torstai, Huhtikuu 9, 2009 by Raimo Raita |
| Jogi Le Berren päivä. Päivä valkeni hivenen pilvisenä, mutta jo 8.00 tuulta oli 6 m/s. Kari ei tehnytkään vielä omaa five historiaansa, koska saapuu pelipaikalle vasta huomenna. Mutta itse asiaan. Jukka tuli hotellilta aamulla etsiskelemään itselleen heitto gastia. Aamupäivän aikana tuuli nousi tasaiseen 9 m/s:ssa, ja puuskissa ehkä kympin molemmin puolin. Rafuun aina Afrikasta asti tuleva maininki muodosti mielenkiintoista ajettavaa välimerellä. Kahden femman välinen näköyhteys katkesi aina aallon ollessa välissä, mutta sopiva mainingin päällä oleva choppy, piti silti pinnamiehet työläänä. No Jukka ei sitten löytänyt heittogastia, mutta yksi saksalainen löysi itselleen heitto kipparin. Niinpä Jukka hyppäsi GER 8975:n puikkoihin. Sen jälkeen finskejä vietiin kovankelin ajo- ja trimmikouluun. Kolmen veneen kimpassa oli Hamppi ja Tumppi, Jukka ja Holger ja kolmannen veneen 8958 puikkoa veivasi Stephan Köchlin. Armoton määrä vinkkejä veneen ajamisesta ja trimmaamisesta saatiin, mutta kun rantaan saavuttiin, niin muutama neuvoa antava jouduttiin ottamaan, ennen kuin sisäistimme edes osan kaikesta saamastamme tiedosta. No mutta jotain kuitenkin jäi käteen. Huomiseksi ja aina lauantaihin asti on luvassa kovenevaa tuulta, joten Karilla on ihan kohtalaiset saappaat täytettävänä. Huomenna jatkuu finskien kymppiluokka, ja kouluttajina samat germaanit. Terveisin, Hamppi, Tumppi, Jukka ja Holger |
| Siirtymätaival St. Raphaeliin ! |
| Päivitetty Keskiviikko, Huhtikuu 8, 2009 by Raimo Raita |
| St. Raphael Suomi fleetti siirtyi tänään Ventimigliasta St. Raphaeliin. Italian puolella olevat korkeat rannat vaihtuivat melkein heti Nizzan jälkeen tasaisemmaksi maastoksi, joka mahdollistaa paremmat edellytykset merituulen syntymiseen. Ja voi pojat että onkin sitten tasokas paikka. Loistavat slipit, syvää kirkasta vettä ja se merituuli. 10.30 se alkaa olla 4 m/s, 11.00 – 17.00 8 -12 m/s, jonka jälkeen rauhallisesti kuolee pois. Ai niin ja ilma noin + 24C. Paikalle odotetaan noin 70 fiveä ja kilpailuja mainostetaan kaupungilla. Jokaisessa hotellissa tiedettiin kyseisestä tapahtumasta. Paikalla oli tänään jo 23 venekuntaa ja pääasiallisesti saksan fleettiä. Huomenna aloitamme siis fleetti treenit sakemannien johdolla, mitä pitäneekään sitten sisällä. Aurinkoa ja plaanausta kuitenkin. T. Kari, Jukka, Hamppi ja Tumppi P.S Kari tekee huomenna päänavauksen fivellä. Purjehtii ensimmäistä kertaa fiveä muualla kuin Italiassa ! |
| Ventimiglia toinen ja kolmas päivä. |
| Päivitetty Maanantai, Huhtikuu 6, 2009 by Raimo Raita |
| Toinen päivä. Aamulla laskeutui jälleen Tramontana, tuo vuorilta tuleva kylmä ilma rannikolle, ja vei veneet plaanaten rata-alueelle. Tuomaristo oli aikaistanut startteja niin että vesille lähdettiin jo kello 8.30 ja ensimmäinen paukku ammuttiin 9.30. Kun varoitusviestit ammuttiin haettiin viimeiset kryssikulmat trabalta. Kun starttiin oli aikaa 3 minuuttia tuli 90 asteen shifti ja kun starttiin oli aikaa kaksi minuuttia, tuuli loppui. Hetken odotettuamme alkoi heiveröinen merituuli, johon startti ammuttiin. Jukka ja Kari hakivat todella rohkean ja hienon pabiksen startin ja se kantoikin pojat yläprikalle kolmantena. Merkiltä pojat valitsivat radan oikean laidan. Takana tulleet GER 8901 ja Tumppi&Hamppi valitsivat vasemman laidan ja saavuttivat kärkiryhmää todella paljon. Germaani vene pääsi kuittaamaan Jukan ja Karin alaprikalla ja siitä alkoikin jonossa ajo ylämerkille. Kelin jälleen moinattua tuomaristo ampui lähdön maaliin ylämerkillä, joten Jukka ja Kari ottivat sijan 4. Tumppi ja Hamppi saivat melkein pojat kiinni ja tulivatkin imussa linjan yli viidentenä. Kun loppupäivänä ei enää tuulta näkynyt, fleettti siirtyi rannalle syömään pastaa ja maistelemaan paikallisen viinitilan tuotteita. Hyvää treeniä kuitenkin. Odottelun aikana pienissä tuuli alueissa kävimme kuitenkin ajamassa venevauhtia ja etsimme foileille oikeita paikkoja. Ja saattoihan sieltä jotain löytyäkkin. Iltapäivällä otimme Karin vuokraaman auton alle ja menimme Monacoon. Kävelimme GP rataa ja pyörähdimme satama-altaassa katselemassa jollia. Söimme hyvin ja pitkän kaavan mukaan ja sitten ajelimme takaisin Italian puolelle. Monaco olikin reissumme 7 euroopan valtio, jossa olemme nyt vierailleet. Kolmas päivä. Regatan voitto meni kotivesillään purjehtineelle Italialaiselle veneelle. Hamppi ja Tumppi neljäs ja Jukka ja Kari viidentenä. Monacossa sovimme, että Tramonta hyödynnetään aamulla. Niinpä FIN fleetti oli vesillä tänään jo ennen kello kahdeksaa. Ja tuultahan riitti juuri siihen 9.30 asti. Nyt olimme kuitenkin jo tulossa rantaan, joten aamu treenit on jo vedetty. Nyt syömään ja sitten pakkaamaan veneet, koska alueelle on luvattu 48 tunnin sisällä Heavy Thunder Storms, eli vain noin 80 mm vettä. Aamulla siirymme sitten St. Raphaeliin ja aloitamme treenit siellä olevien saksalaisten kanssa. T. Hamppi, Tumppi, Jukka ja Kari P.S Suomen fleetti ottaa osaa suruun, Italiassa aamulla uhreja vaatineen maanjäristyksen takia.Toinen päivä. |